tatyrde14.7.2017 15:02
1/88
Novelli: Onko tämä elämäni isoin virhe vai tie onnellisuuteen? kielletty rakkaus

Ihan näin aluksi. Tää on mun ensimmäinen oikea novelli, mitä nyt joskus tullu koulussa kirjoteltua ja tarkotuksena tähän on tulla n. 10 osaa, jos jotaa edes kiinnostaa. Haluaisin palautetta, jos ja kun sitä on tarpeellista antaa. Uusia osia julkaisen aina kun ehdin, mun elämä on niin kiireistä, mut n. 10 osaa ainaki tulee, sen lupaan. Ja ainii, aina saa ehdottaa juonenkäänteitä

Osa 1
---------------------------------------------------------------------------------------

Minulla on taas vaihteeksi todella kiire. Tänään on ensimmäinen päiväni lukiossa. Minua hieman jännittää, mutta päällimäisenä tunteena on odotus ja innostus. Saankohan uusia ystäviä? En tunne ketään tästä uudesta koulusta, koska muutin täysin uudelle paikkakunnalle, yksin. Toivon, että tästä alkaa elämäni parhaimmat vuodet.

Kello on puoli kahdeksan ja koululla tulee olla viimeistään yhdeksältä. Kuitenkin bussini, jolla tänään menen, lähtee jo 8.15, koska en ole aivan varma missä koulu sijaitsee, joten haluan varata aikaa sen löytämiseen. Olen jo syönyt aamupalan, mutta mitään muuta en ole ehtinyt tekemään, paitsi tietenkin perinteiset hampaiden ja naaman pesut. Missä kaikki hienot, uudet vaatteeni ovat? Pengon pahvilaatikoita, ja etsin jotan päälle pantavaa. Löydän sopivat vaatteet, jotka kiskon vauhdilla päälleni. Rakastan näitä mustia revittyjä farkkujani sekä tätä ihanaa, hennon vaalenpunaista hieman pitsitä paitaani. Juoksen vessaan, ja harjaan hiukseni. Päätän laittaa hiukset vain ponnarille, koska en pidä siitä, kun hiukset ovat koko ajan silmilläni. Päätän tehdä vain pikameikin, ja laitankin vain hieman meikkivoidetta, sekä kulmiini kulmaväriä ja silmiini ripsiväriä. Vilkaisen nopeasti itseäni peilistä, ja totean olevani valmis. Etsin vielä reppuni, johon pakkaan tietokoneen, lompakon sekä kuulokkeet. Puhelimen nappaan sängyltä, ja kello näyttääkin jo 8.05. Vedän kengät jalkaan, ja lähden kävelemään kohti bussipysäkkiä.

Jään bussista pois noin kello 8.30, ja hetken koulua etsittyäni minut alkaa vallata paniikki. En löydä koulua mistään, eikä minulla ole ketään, jolta kysyä neuvoa. Puhelimestani on tietenkin loppunut akku, koska unohdin laturini entiselle kotipaikkakunnalleni, enkä ole ehtinyt ostamaan vielä uutta. Etsin ja etsin, mutta en vain löydä koulua. Minua alkaa itkettämään, mutta yritän taistella vastaan, koska en halua näyttää itkeneeltä ensimmäisenä koulupäivänäni ja antaa todella hyvää ensivaikutelmaa kaikille.

Pian huomaan minua lähestyvän miehen, ja päätän pyytää häneltä apua.
-Hei anteeksi! Tää on ehkä vähän tyhmä kysymys, mutta muutin tänne vasta eilen, enkä muista ollenkaan miten pääsee tässä lähellä olevalle lukiolle. Viittisitkö mitenkään neuvoa mua, etten heti ekana päivänä olisi myöhässä? kysyn.
-Totta kai mä nyt autan, ku samaa osotteeseeki mitä ilmeisemmin menossa. Oon siis opettajana tuolla lukiossa. Se on ihan tässä lähellä, seuraa vaan mua, sanoo tämä mies. Hymyilen kiitokseksi, ja vasta nyt tajuan miten komea tämä opettaja on. Jes, jotain hyvää, ainakin paljon paremman näköisiä opettajia kuin vanhassa yläkoulussani. Huomaan miettiväni minkä ikäinen tämä opettaja oikein on.

Seuraan miestä koululle ja hän opastaa minut oikeasta ovesta sisälle, ja käskee jäämään koulun aulaan. Menen sisälle, ja huomaan, että olen paikalla ajoissa. Ylimääräistä aikaakin on vielä n. 5 min. Menen istumaan sohvalle ja vaivun ajatuksiini. Havahdun, kun kuulen jonkun kysyvän, voiko viereeni istua. Katson ylös, ja näen jonkun hymyilevän tytön katsovan minua kysyvästi. Vastaan tietenkin myöntävästi.
-Moi, mun nimi on Ella, sanon tälle tytölle. -Muutin tänne vasta eilen, joten en tunne täältä oikein ketään, jatkan.
-Moi vaan! Mä oon Laura. Aattelin, et näytit niin yksinäiseltä, nii halusin tulla sun kanssa istumaan. Voin esitellä sut mun ystäville ja muutenki olla sun oppaana niin täällä koulussa kuin kaupungillakin. Siis jos vaan haluat? kysyy Laura.
-Joo, kiitos paljon, vastaan. Laura kyselee minusta ja minä hänestä ja huomaan pian, miten luontevaa hänen kanssaan on jutella. Vilkasien kelloa, joka näyttää olevan kymmentä yli yhdeksän, ja mietin, että olemmekohan sittenkään oikeassa paikassa.

Yhtäkkiä kuulen jonkun puhuvan kovalla äänellä. Käännyn äänen suuntaan, ja huomaan puhujan olevan tämä komea opettaja.
-Hei kaikille. Tervetuloa lukioon. Anteeksi, että aloitus vähän venyi, sattui pieni viivästys matkalla kouluun. Tämän sanottuaan hän vilkaisee minuun ja hymyilee. Ei helvetti, ajattelen ja punastun.
-Hitto miten komee opettaja, kuiskaa Laura korvaani. Naurahdan.
-Nimeni on Teemu Rinkiläinen. Olen ensimmäistä vuotta opettajana, valmistuin siis juuri, ja opetan teille matemaattisia aineita, sanoo tämä opettaja. Huomaan ympärilläni paljon ihailevia katseita, lähinnä tytöiltä. Pojat vain katsovat häntä hieman ärsyyntyneesti.
-Pyydänkin vuosiryhmää 16A lähtemään perääni, niin mennään katsomaan miten teidän tietokoneet ja muut asiat toimivat, sanoo Teemu.

Olen siis 16A-ryhmässä joten lähden hänen peräänsä. Niin lähtee myös Laura, ja olen hyvin helpottunut, että hän on samassa ryhmässä kanssani.
-Onkohan toi varattu? kuiskaa Laura ja virnistää.
-No varmaa, ku näyttää tolta, kuiskaan takasin ja alamme molemmat hihittää.
-Mikäs tytöillä on noin hauskaa? kysyy opettaja.
-Ei mikään, vastaan edelleen nauraen. Luokassa istun Lauran viereen, ja Laura kertoo ystäviensä olevan ryhmässä B.
-Aloitetaan susta. Katsotaan miten koneesi toimii. Mikä on nimesi? kysyy Teemu.
-Ella Siemilainen, vastaan. Hän myös kysyy, mistä koulusta olen tänne tullut, ja kerron muuttaneeni toiselta paikkakunnalta. Tietokoneessani on kaikki kunnossa, ja hän toistaa tämän saman jokaisen luokassa olevan oppilaan kanssa. Juttelen samalla Lauran kanssa, ja mietin, miten olen onnistunut saamaan ystävän jo ensimmäisenä päivänä, koska vanhassa kaupungissani minulla ei niitä hirveästi ollut, ja olin lähinnä kiusattu.

-Ella, jäisitkö luokkaan hetkeksi. Haluan puhua kanssasi sopeutumisesta uuteen kaupunkiin.