Viihde
Birdy25.7.2017 11:25
1/15
Novelli: Jäinen sydän.

En ole ennen tehnyt novelleja, ja tämä on mun ensimmäinen, joten älkää tuomitko, kritiikkiä ja ideoita novellin kehittymiseen saa antaa! Pahoittelen jo tässä mahd. Kirjoitusvirheitä, sanojen puuttumisia, pilkkujen ja pisteiden väärässä paikoissa olemista, koska epilepsiani on sotkenut aivojani, joka sitten usein näkyy tekstissä. D: Toivottavasti tykkäätte!

--------------------

Ensimmäinen luku:

Olin juuri täyttänyt kaksikymmentä sinä kesänä kun ruumiini löydettiin laitokseni läheisestä joesta, rikostutkijat eivät vieläkään tiedä mitä minulle tapahtui, vaikka löydöksestä on jo kohta vuosi. Katosin yölenkin aikana kolme viikkoa ennen ruumiini löytymistä, tässä on teille tarina mitä minulle tapahtui, miten kaikki alkoi, kerron rakkaudestani, ja kuinka se ei aina ole sitä miltä näyttää.

Heräsin tavalliseen tapaan kymmenen aikoihin huoneessani, otin puhelimeni yöpöydältä ja räpläsin hälytyksen pois päältä, nousin sängystä pedaten sen. Astelin oveni kohdalle ja käännyin seinän puolella olevan kokovartalopeilin kohdalle, haraisin pitkiä pellavanvaaleita hiuksiani, räpeltäen ne jonkinlaiselle puolinutturalle, katsoin itseäni peilistä suutani mutristaen. Minulla oli tavalliset blondinvaaleat hiukset, vaaleansiniset silmät, ja vaaleat ohuet kulmakarvat, pieni nenä mutta täyteläiset huulet, en ollut omasta mielestäni mitenkään kauhean ihmeellisen näköinen, enkä ollut kyllä rumakaan. Mutta minua usein ärsytti, kuinka koulussa pojat vislasivat ja sanoivat että sopisin joksikin Victoria Secretin malliksi, totesin vain aina että älkää unta nähkö.

Tällä hetkellä olin liian laiskalla päällä pukeakseni heti vaatteet päälleni, joten astelin yöhousuissa ja valkoisessa ohuessa paidassa osaston puolelle, tosiaan, asun laitoksessa. Jouduin sinne kolmetoistavuotiaana, ja nyt olin yhdeksäntoista, yleensä nuoret saivat oman kämpän heti täysi-ikäisiksi tultuaan ja niin sanotusti lensivät ulos laitoksesta, mutta minulle etsittiin tuettua asuntoa masennuksen takia, ja siksi minulla kesti kauan, koska niihin oli aina hirveän pitkät jonot. Tällä hetkellä osastolla ei ollut ketään, meidän osastolla oli vain lähes täysi-ikäisiä nuoria, joista suurin osa olivat ties missä, meillä ei ollut kieltoja tupakoimisesta tai tulo tai menoajoista, toki hyviin käytöstapoihin kuului aina ilmoittaa minne meni ja koska tuli.

Minä harvoin yövyin kellään, viihdyin jostain syystä osastolla, työntekijät olivat mukavia, ja osasto oli positiivinen ja rauhallinen. Varsinkin omahoitajani, en kertonut sitä koskaan kenellekkään, mutta olin rakastunut omahoitajaani siitä asti kun laitokseen tulin, ja mikä hassuinta, aina kun vaihdoin osastoa kasvuni mukaan, vaihtoi omahoitajanikin, kävelin keittiöön ja siellä hän kaatoi jo kahvia kuppeihin, hänellä oli aamuvuoro tänään, ja minulla oli onneksi etäpäivä koulusta, niin saisin koko aamun jutella hänen kanssaan. "Huomenta, nukuitko hyvin? Olin juuri tuomassa kahvia sinulle, mutta heräsitkin jo." Jani totesi minulle hymyillen, tuoden toisen kupin minulle, kun istahtin pöydän ääreen. "Joo, laitoin herätyksen soimaan, vaikka olisinkin voinut nukkua pidempään koska etäpäivä." Totesin takaisin ja hörppäsin varovaisesti kupista, kun Jani istahti minua vastapäätä, omahoitajani oli täysin erillainen minua kohtaan kuin muita kohtaan, hän ei esimerkiksi koskaan keittänyt muille kahvia, hän usein tuli herättämään minut kouluun, tuoden kahvin, tai no oikeastaan aina kun hän oli aamuvuorossa.

"Lotta, kiinostaisiko sinua omahoitajapäivä huomenna? Olen silloin yövuorossa, ja ajattelin että voisimme mennä kaupunkiin katsomaan sen leffan, jota ajattelit silloin." Jani kysyi minulta, pienesti hymyillen, kohotin itse kulmiani, koska en saanut häntä koskaan katsomaan kauhua edes kirveelläkään, ja nyt hän itse ehdotti sitä minulle. Nyökkäsin, koska tietysti halusin päästä katsomaan sen uusimman Evil Deadin mikä oli tullut, mutta yksin se olisi ollut ihan typerää, kuten huomata saattoi, en ollut perus tyttö joka tykkää kaikista rakkaushömpästä ja muusta, toki niistäkin pidin, mutta kauhu oli aina lähellä sydäntäni. "Lyön vaikka vetoa ettet nuku sitten yövuorossa silmäystäkään." Totesin pienesti virnuillen, ja noh, eihän yövuorossa nukuttu, mitä nyt sohvalla sellaista kevyttä unta. "No sinä voitkin tulla sitten pitämään seuraa, ei haittaa vaikka huoneisiin menoaika olisi ohi." Jani heitti taas yhden kyseisistä vihjailevista lausahduksistaan, jotka saivat minut aina miettimään, mikä miehen päässä liikkui kohdallani. Hymähdin vain ja join sitä kahvia, ajattelin vain sitä, että enää neljä päivää niin olisin kaksikymmentä, jostain syystä se jännitti ja pelotti minua. Nousin pöydästä ahdistuneena ja vein kupin tiskiin, lähtien sitten huoneeseeni, mielialani tippui hetkessä alas ja minua masensi, ja tietysti Jani tuli hyvin huolestuneena perässäni huoneeseeni, sulkien oven perässään kiinni.