Haullasi “” ei löytynyt yhtään osumaa

Tarkista hakusi ja poista mahdollisia rajausehtoja

cutelittlething24.6.2017 17:35
1/4
Novelli: Enkelin siivet

Kirjotan ekaa kertaa, joten kaikki palaute on tervetullutta :)Lenkkipolku odottaa minua ja samoin musiikki. En tiedä kutsutaanko sitä musiikki terpaiaksi: juosta raivo pois ja kuunnella sen jälkeen surullisia biisejä. Se ainakin toimi minulla. Oikeastaan enhän niinkään lenkkejä rakastanut, halusin vain hiukan timmimmän vatsan. Pieni tuulenvire pyyhkii hiuksia pois kasvoiltani juostessani aina vaan nopeammin. Raudan maku suussani ei ollut myöskään mikään uusi juttu, silloin tiesin että yritin kunnolla. Jossen yrittänyt kunnolla tiesin, että olen epäonnistunut lenkillä.

Avaan koti-oven omalla avaimellani. Isäni luultavasti viipyisi vielä keskiyöhön äitini kanssa jossain juhlissa ja sisarukseni ovat juhlistamassa koulujen päättymistä muualla. Potkaisen yhä valkoisena pysyneet lenkkarini muiden kenkien joukkoon. Tiedän hyvin, että viiniä hörppineet vanhempani eivät kumminkaan huomaisi kuinka epäsoviasti ne muka olisivat. Iltapäiväni oli kulunut nopeasti käydessäni auttamassa vapaa-ehtoisena vanhuksia. Sinikka-mummo oli halunnut haukata happea ja käydä kaupassa ja siinähän aika meni ihmeteltäessä kuinka kaikki on nyky aikana kallista.

Kävelen jääkaapille ja silmäilen sitä: voita, kinkkua, maitoa ja muuta tavallista mitä voisit olettaa sieltä löytyvän. Silti haluan nähdä sen yhä uudelleen ja käydä mielessäni läpi sen sisällön. Otan rasvattoman maidon suunnitellen sekoittavani siitä kaakaon.

Kännykkäni näyttö vilkkuu villiin tahtiin: snäppejä kavereiltani. Tietenkin heillä on hauskaa jossain bileissä ja koittavat ruinata minua mukaan. Painan näytön pimeäksi ja laitan kaakaomukini mikroon. Vaikka kuinka joku väittäisi että kuuma kaakao ja kesä ei sovi yhteen. Kännykkäni alkaa täristä, näytössä lukee luokkakaverini numero: Nella. Painan vihreää luuria ja laitan sen kaiuttimelle.
”Agda! Mä oon yrittäny soittaa sulle varmaa kaks tuntii. No joo, kumminki me ollaa Artun ja Maxin kaa iha just teillä, joten kannattaa tulla ulos. Voit olla yötä meil ja sitä paitsi mul on se pusero mukana”, Nella selittää nopeaan tahtiin ylipirteällä äänellä.
”Emmä jaksa, tulin just lenkiltä”, vastaan lyhyesti hakien mikrosta piippaavan kaakaon.
”Oot treenannu jo ihan tarpeeks, me tullaan”, Nelli huokaa hieman tuohtuneella ääänellä. Voin vaan kuvitella kuinka hän pyöräyttää silmiään.
”No voin tulla hakee sen puseron”, vastaan ja lähden portaita ylös omaan huoneeseeni. Enhän nyt kumminkaan ajatellut näyttäytyä minua vanhempien poikien seurassa missään hikisissä vaateissa. Valitsen kaapista ensimmäiset käteeni osuvat vaatteet. Kävelen peilin eteen tarkastelemaan itseäni. Katseeni kuitenkin lukittautuu vatsani seudulle. Siinä ei ole lihaksia vaan rasvaa. Senhän näkee nyt kuka tahansa, etten ole mikään urheilija. Nella varmasti laski leikkiä sanoessaan puhelimessa, että olisin treenannut ihan tarpeeksi. Vaihdan nopeasti crop topin valkoiseen huppaariin, eihän tässä mihinkään catwalkille olla kävelemässä.

En tiedä miten tilanne päättyi niin, että keitin kahvit pojille ja Nellalle. Sen jälkeen ovesta vain tuli lisää ihmisiä. Nella vain vastasi epäilevään ilmeeseeni koskettaen kättäni hennosti.
”Max kuulemma haluis tutustuu suhun enemmä. Se tais siis olla ysiseiska”, Nella kuiskaa ja vinkkaa silmäänsä. Tunnen lämpöaallon vyöryvän lävitseni. Joku minua vanhempi halusi viettää kanssani aikaa? Mielestäni unohtuu huoneeseeni viemä kaakaomuki.
”Mut käy vaihtaa toi huppari, laita se paita minkä palautin. Sanon Maxille et tuut pia alas”, Nella sanoo itsevarmalla äänellä ja lähtee luotani. Jään seisomaan paikoilleni hetkeksi ja vilkaisen kelloon. No onhan tässä pari tuntia aikaa ja olen kuullut pelkkää hyvää Maxista. Opiskelee yliopistossa, tarkemmin ottaen lääkiksessä. Häntä ei ainakaan joutuisi häpeämään vanhempien edessä. Tartun paitaan jonka Nella jätti tuolille.

”Agda”, kuulen hiljaisen kuiskauksen takaani. Hätkähdän omista ajatuksistani ja käännyn. Muistan toki Maxin viime vuodelta, olin lukion ekalla ja hän viimeisellä luokalla. Kullanruskeat hiukset on laitettu ponnarille päälaelle ja loput hiukset ovat villinä kiharoina. Silmät ovat tummanvihreät, iho ruskettunut. Vaatteista ei ole paljon sanottavaa, beiget chinot, valkoinen villapaita.
”Max”, vastaan hymyillen vienosti. Ei, en saa yrittää liikaa. Naisten kuuluu olla kuin kuniinkaallisia villipetoja, joita miehet metsästävät.
”Ootko viel maistanu boolii? Satuin vahingossa ottaa kaks lasii”, Max toteaa kävellen kohti sohvaa. Saiain kyllä mukavat huudot jos joku siihen jotain läikyttäisi.
”Mikäs siinä, ei tippa tapa”, vastaan kuitenkin omaksi hämmennykseksi kävellen myöskin sohvalle.

Päässäni pyörii kuin karusellissa, jos oikein tsemppaan niin puheeni on melkein selvää.
”Missä sun huone on?”, Max kuiskaa korvaani ja näkyyäisee samalla korvaani. Ajatukseni hämärtyvät vain entisestään ja annan väsymyksen ottaa minusta vallan.

Kolme voimakasta koputusta, ennemminkin paukutusta.
”Agda ootko siellä?”, kuulen isäni huutavan oven läpi. Kavahdan hereile ja räpyttelen silmiäni ilmeisesti liian kauvan, sillä isäni koputtaa oveen entistä hurjemmin. Nousen nojaten kyynärpäihini. Olen kietonut alastoman vartaloni valkoiseen peittoni sisälle.
”Joo”, vastaan väsyneellä äänelä. Maailma yhä pyörii ympärilläni ja päänsärky tuntuu valtaavan ajatusmaailmani. Miten olen tänne päätynyt, olenko vain nukahtunut väsyneenä vai oliko uneni totta?
”Me mennään äidin kanssa hotelliin yöksi, täällä on sitten siistiä aamulla ni unohdetaan koko juttu”, isä karjuu oven toisella puolella selvästikin turhautuneena. Uni oli siis ehkä totta.
”Joo ja anteeks”, vastaan oven läpi isälleni. Kuulen hänen kaikkonevat askeleet ja lasken pääni takaisin tyynylle. Suljen silmäni ja kertaan illan tapahtumat, mutten saa silti selvää siitä miten tänne olen päätynyt. Talossa on kuitenkin hiljaista, joten voin hyvinkin siivota aamulla.