Viihde
PinsPins2.7.2018 21:16
1/4
No mutta, itse sankari

Kaupungin laitamilla sijaitsi pieni asuinalue. Asuinalue oli vallattu neljän omakotitalon toimesta, joissa kolmessa asuivat parhaat ystävät, Elsa, Tara ja Otto. Neljäs talo oli ollut rakenteilla jo kauan, aina välillä sen pihalla pyörivät vihreisiin huomioliiveihin sonnustautuneet työmiehet tehden mitä ikinä he tekivätkään.

Talot sijaitsivat siistissä rivissä. Jokaisella oli oma, persoonallinen piha ja jokaisen välissä oli noin viisi metriä tilaa. Taloja vastapäätä sijaitsi pieni leikkipuisto ja aikoja sitten hylätty kioski, jonka ikkunat oli kivitetty hajalle ja seinät sotkettu spraymaalilla.

Taloista keskimmäisessä asui Tara, hänen kaksi sisarustaan ja isänsä miesystävänsä kanssa. Talo oli suuri, keltaiseksi maalattu ja valkoisella aidalla aidattu. Pihalla kiikkui yksinäinen keinu ja hiekkalaatikko odotti leikkijöitään.

Kesäpäivisin terassilla saattoi nähdä Taran isän grillailevan maissia ja pihviä samalla kun hänen miesystävänsä temmelsi vihreällä nurmella Taran pikkusisarusten kanssa. Tällöin Tara oli yleensä lukkiutunut yläkerran "kattohuoneistoonsa" lukemaan jotain kirjaa tai säveltämään laulujansa, joita hän välillä esitti perheellensä perjantaisin. Joskus hän juoruili ystäviensä kanssa iltamyöhään heidän hiekkalaatikollaan.

Oikealla, lähimpänä metsää sijaitsi Oton talo. Talo oli suuri ja kaunis, hänen äitinsä hoiti pihalla sijaitsevaa kaunista puutarhaa joka päivä tuntikausia. Joskus Otto vitsaili, että hänen äitinsä välitti puutarhasta enemmän kuin lapsista.

Kukaan Oton talossa asuvista ei syönyt lihaa, siitä oli heidän äiti pitänyt huolen. Oton isoveli oli tämän takia muuttanut vuosia sitten pois, mutta hänen pikkuveljensä otti asian tosissaan. Hän huudatti kaupungissa mielenosoitusjoukkoja, jotka vaativat eläinkokeiden lopettamista ja muuta tälläistä.

Otolle kasvissyönti oli ihan sama. Otto oli aina ollut muissakin asioissa "ihan sama". Hän oli "ihan sama" lapsi, joka sai mennä ja tulla mielensä mukaisesti. Hänen koulumenestyksensä oli "ihan sama" niin kauan, kunhan vain luonnontieteistä tuli kymppejä. Otto harrasti jalkapalloa intohimoisesti, mutta hänen vanhempansa eivät olleet ikinä käyneet yhdessäkään hänen pelissään. Lukuisat pokaalit, mitalit ja kunniakirjat Oton huoneessa olivat samanlaista, vanhemmilleen mitätöntä ihan sama- kamaa.

Hänen isänsä oli luonnontieteiden professori paikallisessa yliopistossa, samalla kun hänen äitinsä suunnitteli taloja ja muita rakennuksia. Vanhemmat haluaisivat Otosta joko jonkinlaisen tutkijan tai arkkitehdin, jotta hän seuraisi heidän jalanjälkiään. Otto itse halusi joko perustaa bändin naapurinsa kanssa tai vaihtoehtoisesti menestyä jalkapalloilijana.

Elsa asui vasemmalla, tien vieressä. Hän asui yksin äitinsä ja kaksoisveljensä kanssa. Heidän pihamaa oli laudanpätkien ja pakkausmuovien peitossa. Valkoisen talon seinien sisällä vallitsi ihan yhtä suuri sotku kuin ulkopuolellakin. Isä oli ottanut ja lähtenyt, jolloin äiti oli langennut ryypiskelemään eikä ollut irrottanut otettaan pullosta viiteen vuoteen.

Ainoat asiat, joka Elsan piti järjissään olivat hänen lukuisat maalaukset ja piirrokset, sekä Taran soittimien soittaminen. Toisinaan Tara opetti häntä soittamaan pianoa tai kitaraa niin kauan kun intoa riitti.

Tara

Koulupäivä loppui tänään aikaisemmin kuin hänen ystävillään. Se ei häntä kuitenkaan haitannut, hän voisi ajella rauhassa kotiin kuunnellen musiikkia eikä hänen tarvitsisi puhua kenellekään. Mukavaa omaa aikaa jatkuisi kotonakin, kun hänen isänsä, Heikki ja hänen outo miesystävä Markus olisivat pikkusiskojen kanssa kaupungilla. Hän voisi laittaa alakerran stereot täysille, tanssia ja laulaa sydämensä kyllyydestä sekä syödä kaapissa odottelevat suklaakeksit. Hymy eksyi välittömästi hänen huulilleen.

Tara heilutteli päätään ja rummutteli jalkaansa kuulokkeista soivan kappaleen mukaan. Se oli yksi hänen lempikappaleistaan. Hiljaa hyräillen hän selasi Instagramia ja tykkäili satunnaisista kuvista. Pian hän tunsi taputuksen olallaan. Hän vetäisi toisen kuulokkeen korvastaan ja käänsi katseensa.

"Niin?", Tara kysyi ja katsoi hänen vieressään seisovaa muukalaista. Tämän vihreä katse tunkeutui syvälle, ja Tara tunsi punan nousevan kasvoilleen. Muukalainen osoitti Taran paitaa ja nyökkäsi hyväksyvästi.

"Hiton hyvä bändi", tyttö virkkoi hymy huulillaan ja istahti Taran taakse. Hän kääntyi välittömästi taaksepäin silmät apposen auki.

"Miten- Kuunteleks säki niitä?" Tyttö purskahti nauruun pudistellen päätään.

"No joo! Nehän on kotosin tästä läheltä, eiks vaa?" Tara ei ollut ikinä ennen törmännyt kehenkään, joka pitäisi kyseisestä bändistä. Hän innostui hetkessä.

"Joo. Niillä on itseasiassa keikka täällä, mut tiesit siitä jo varmaa", hän makusteli tarkkaillen tytön kasvoja. Tytön toinen kulmakarva nousi aavistuksen verran.

"En tiennyt. Onks kaikki liput jo menny?" Loppumatka kului sekunneissa. He keskustelivat lempikappaleistaan ja sopivat menevänsä keikalle yhdessä. Taran rinnassa kupli jokin tunne, mikä ei ollut ollut siellä sitten viiteen vuoteen. He vaihtoivat numeroita jatkaakseen keskustelua illemmalla.

Tyttö, joka esitti nimekseen Olivia jäi kolme pysäkkiä ennen Taran omaa. Hetken hän jo kerkesi miettiä, joskos jäisi pois samalla pysäkillä jatkaakseen keskustelua uuden ystävänsä kanssa, mutta lopulta päätti ekstakilometrien olevan liikaa. Hän halusi nopeasti kotiin nauttimaan vapaa-ajastaan ja syömään herkulliset suklaakeksit.

Nyt vasta hänen mieleensä tuli Elsa ja Otto, jotka vieläkin hikoilivat koulun penkeillä. Heillä oli jonkinlainen ryhmäprojekti, jonka piti olla valmis huomenna. Tapojensa mukaisesti he olivat aloittaneet sen vasta eilen. Tara moitti ystäviään mielessään. No, minkäs he tavoillensa mahtavat, hän tuumi hypätessään bussista pois.