Haullasi “” ei löytynyt yhtään osumaa

Tarkista hakusi ja poista mahdollisia rajausehtoja

Tarinakisu20.6.2018 16:02
1/9
Mikä minä olen?

Heippa! Aloitan mun ekan novellin.
Tarina kertoo tytöstä joka kamppailee kahden eri tunteen välillä. Tarina sijoittuu vuoteen 1918 ja Suomen sisälissotaan. Tytön sisäinen kamppailu menee siinä että kumpaan leiriin menee isä,äiti ja muut läheiset ovat valkoisia ja niin kai myös tarinan pää henkilö Mia,mutta onko Mia kuitenkin sydämmessään punainen niinkuin hänen poikaystävänsä Daniel. Panoksena ovat perheen menetys tai ero! Kummin Mia päättää?
Osa.1
Mian nk
Olin saanut täällä valkoisten luona liian hyvää kohtelua johtuu tietenkin isästäni. Onhan hän kuitenkin iso johtaja ja kaikkea. Kaipaan hirveästi Danielia!! Kun olemme tavanneet hän on houkutteleut minua punaisten luo. Paras ystäväni Emma on valkoinen,mutta moni muu on punainen. Punaiset ovat jotenkin hienompia heidän mielestään. Minä en tiedä!! Olen kasvanut valkoisten käsiteisiin ja tapoihin koska isäni on todella iso johtaja. Mutta kun kasvoin ja aloin saada vaikutteita toisenlaisesta kultuurista ja tavoista en enää tiedä. Olen yritänyt miettiä asioita kymmenien vuosien pituudelta. Joko kaipaan Danielia koko ajan tai olen pian orpo ja minulle ja Danielille tulee ero ja kadun päätöstä. Tietenkin valitsin tuosta perheeni mutta se ei olekaan ainut mietitävä asia toinen on periaateet ja no nimi..Minne menenkin joka on valkoisilla ja sanon nimeni minua melkein kumaretaan koska nimeni on Mia Thempson. Isäni Karl Thempson on johtajan ylin sota johtaja ja no äitini on tunnetusti maan kaunein nainen Ella Thempson ja siskoni ainut nainen joka sotii kun mies Clara Thempson.
<Ookhei eka osa on nyt tässä Mia,Mian perhe,Ystävät ja poika ystävä on kuviteltua sanokaa mp>