Viihde
matkallasunluo27.2.2018 18:23
1/17
Kirjoituspiiri Mustepisara ✏ matkallasunluo

Hei! Olen 19-vuotias satakuntalainen miekkonen, joka on harrastanut kirjoittamista jo pitkään. Lukenut olen innokkaasti lapsenakin ja jo ala-asteella kirjoitin pehmoleluistani ja kaveriporukkamme leikkien hahmoista tarinoita vanhalla Windows 95-koneella. :D Ajat ovat hieman muuttuneet.

Äidinkielen saralla voitin joskus kolmannella luokalla matkakertomusten äänestyksessä kunniakirjan ja lipun paikalliseen uimahalliin. Yläkoulussa äidinkielen opettajani otti minut kerran keskustelemaan kanssaan - hän suositteli minulle toimittajan uraa, koska kirjoitin äidinkielen uutisartikkeleita niin hyvin. (Sain tästä paikallislehden stipendinkin, en nyt paljasta paikkakuntaa, oli eri maakunnassa.)

Lukiossa ihanin äidinkielen opettajista piti myös luovan kirjoittamisen kurssia, ja se opetti minulle paljon.

Olen alkanut runoilemaan mielenterveyteni romahdettua muutamia vuosia sitten. Runojen värit ovat kyllä kausien mukaisia, sairastan kaksisuuntaista mielialahäiriötä, joten sekä masennuksen alhosta että paremmasta voinnista löytyy peilailuja. Haaveissani olisi joskus päästää ilmoille runokirja. Runoja löytyy myös blogistani http://blog.ydintalvi.tk/search/label/runo [en nyt tarkoita tätä jeejeemainostetaanpasblogia, mutta jos jotakuta piiriläistä kiinnostaa, saatan joskus julkaista pidempääkin novellimuotoista tekstiä sinne]

Lukemista olen rakastanut jo lapsesta asti, ja ahdistuksessa on helppo uppoutua kirjaan. Tykkään myös lukea kirjasarjoja (voi Harry Potter... pidin myös Älä koskaan pyyhi kyyneleitä paljain käsin (Jonas Gardell) ja Sophie Brinkmann (Alexander Söderberg) -trilogioista todella!).

Otan mielelläni uusia ponnisteita ja tarjottuja ideoita teksteihini vastaan. Arki, tunteet sekä mitä ihmeellisimmät vastaan tulevat asiat ja kokemukset toimivat inspiraation lähteinäni, Google Keep taas Majakovski-vihkonani.