Nortvig3.4.2013 17:07
1/8
Hyvästit jätit liian aikaisin.

Tässä ei ole koko novelli vaan sen alku, koska kaikki ei mahdu kerralla.

Siinä hän oli suoraan silmieni edessä.Sydämeni löi tuhatta ja sataa. Kämmeneni hikosivat, aistin hänen olemuksensa. Välillämme oli vain muutama askel. Puristin kirjoja tiukasti rintaani vasten, niin tiukasti että rystyseni olivat ihan valkoiset. En välittänyt mistään muusta. En koulun meluisesta käytävästä, enkä ohi kulkevista oppilaista. koko huomioni oli kiinni hänessä.
Seisoin jäykkänä paikoillani. Yritin suoristaa sormiani, mutta ne eivät hellitäneet otettaan kirjoista. Sitten se tapahtui. Hän huomasi minut. Hän näki täysin jännityneen vartaloni, valkoiset rystyseni ja pahimman, tuijottavan katseeni.
En saanut silmiäni irti hänen tummista, suklaan ruskeita silmistään. Tuijottimme toisiamme maailman ihanimman iäisyyden ajan. Lopulta hän käänsi katseensa kaveriinsa päin. Helpotuksen aalto pyyhkäisi päältäni ja sormeni rentoutuivat.
Kuulin kovaa räminää. Katsoin maahan jalkoihini ja huokaisin syvään. Kyykistyin, ja aloin poimia kirjoja lattialta.
Huomasin eteeni laskeutuvan varjon ja toiset kädet, jotka auttoivat minua poimimaan kirjoja lattialta. Nousin ylös, samalla hyvällä tuurillani kumautin pääni auttajan päätä vasten. Kuului tuttua naurua. Nostin katseeni ylös ja olin onnelinen, että en nähnyt ilmettäni.
"Hei, olen Samuel." Samuel sanoi, ja ojensi kirjat takaisin minulle. Mieleni teki mieli vastata, että tiesin sen, mutta sain suustani ulos vain epämääräistä muminaa, mistä pystyi arvioimaan kuinka hermona olin.
"Ja sinun nimesi olikaan..?"Samuel jätti kysymyksen merkittävästi kesken. Hän naurahti perään hieman hermostuneesti, mikä sai minut melkein paniikkiin.
"Ömm, anteeksi. Olen Amy." Tarjosin toista kättäni, ja tunsin kirjojen luisuvan otteestani. Samuel nappasi kirjoista kiinni juuri ennen kuin ne tippuivat lattialle. "Kiitos," sanoin ääni väristen. Yritin ottaa kirjoja takaisin, mutta Samuel nappasi reppunsa olalleen ja tokaisi, "Autan sinua kantamaan nämä kaapillesi, Amy."Hän hymyili minulle rennosti ja tunsin lehahtavani entistä punaisemmaksi. Samuelin kaverit tuijottivat peräämme kävellessämme heidän ohitseen.
Päästessämme kaapilleni, ja kun olin saanut kirja pinoni sen sisään oletin Samuelin vain lähtevän pois, mutta hän nojasi edelleen muihin kaappeihin.
"No, Amy. Lähtisitkö läheiseen kahvilaan koulun jälkeen juomaan kaakaot?"Kysymys yllätti minut täysin. Samuel heilautti tumman tukkansa sivummalle rennolla pään heilautuksella, minusta se näytti ihanalta kun tukka oli hieman pörröinen.
"Joo,nähdäänkö portilla koulun jälkeen?" Yritin kuulostaa rennolta, mutta yritys meni päin metsää. Samuel nosti peukun pystyyn ja lähti tunnillensa. Kuulin kelllon soivan. Löin kaapin oven nopeasti kiinni ja juoksin seuraavalle tunnille.
Vilkuilin koko tunnin hermostuneena kelloa. Hyvä ystäväni Alexia tökkäsi minua käsivarteen, ja yritti tivata vastausta hermoilulleni, mutta muodostin äänettömästi huulillani, "ymmärät kyllä", ja hänkin alkoi vilkuilla kelloa.
Vihdoin kellon soidessa pakkasin nopeasti ja säntäsin ulos luokasta kaapilleni hakemaan muita kirjoja.
Lyödessäni kaapin oven kiinni, olin lähdössä nopeasti ulko-ovelle, mutta joku nappasi minua ranteesta kiinni. Pyörähdin itseni irti ja näin Alexian vaalen pehkon pomppivan ylös, alas.
Hänen kirkkaat siniset silmät tuikkivat uteliaisuutta, vaalean otsatukan alta.
"Nyt kyllä kerrot mihin on hoppu."Hän huudahti innoissaan. Alexian hymyili valloittavasti, mutta samalla ilmaisten, "et pääse minusta eroon, ennen kuin kerrot!"
Vetäisin hänet mukaani ulko-ovelle päin. Nähkööt itse, minne minulla on kiire ajattelin työntyessämme ulos viileään syysilmaan. Ihmettelin ilmaa, sillä Streeworksissa oli harvoin näin viileää tähän aikaan vuodesta.
Alexia tivasi koko ajan, mihin häntä oikein raahasin, mutta huomatessaan Samuelin katsovan meihin, hän hiljeni. No melkein, sillä häneltä pääsi tuhahtunut, "Ei olla aikoihin eletty."
Päästessäni Samuelin luo, hän hymyili lämpimästi, ja katsoi ensin Alexiaan ja sitten minuun. "Tuleeko ystäväsi mukaamme?"Pudistin päätäni, ja käänsin katseeni tuimasti Alexiaan päin. Hän nyökytteli ja lähti kääntymään vastakkaiseen suuntaan missä asui.
"No, mennäänkö?"Kysyin, kun olin varmistanut, että Alexia ei ollut kuulo etäisyydellä. Samuel naureskeli, mikä sai minutkin hymyilemään. Lämmin tuulahdus kulki kehoni läpi ja sai minut rentoutumaan.
"Kyllä, mutta odotas." Samuel nappasi takkini käsistäni ja auttoi minua pukemaan sen. "Näin, nyt et vilustu."Hän katsoi minua pehmeän ruskeilla silmillään, mikä sai minut tuntemaan, että olisin täysin sulaa vahaa hänen käsissään.
Kävelimme parin korttelin päähän kaikkien täkäläisten tuntemaan lämmin henkiseen kahvilaan.
"Elizabet, minun niin sanottu isoäitini omistaa tämän paikan.

Loppu tila :P jatkan kohta