Viihde
SoXeri28.6.2017 12:04
1/3
ANTIUTOPIA (HP fanfic)

//Sijoittuu Harry Potter -maailmaan, Voldemortin jälkeiseen aikaan.//

Luku 1

‘’Muistathan tehtäväsi?'' isäni kysyy minulta jälleen kerran. Hän on vetänyt minut sivuun laiturilta, joka kuhisee Tylypahkan oppilaita. Isä katsoo minua totisena kulmiensa alta.
''Jo sadannen kerran; kyllä isä, minä muistan tehtäväni’’, vastaan lopen kyllästyneenä isälleni ja pyöräytän silmiäni turhautumisen merkiksi. ''Tiedän mitä teen'', jatkan ja suon isälle pienen itsevarman hymyn.
''Hyvä'', isä sanoo vakavama, mutta tiirailee minua kuitenkin epäilevästi tummilla silmillään. Lopulta hän huokaisee ja suo minulle väsyneen hymyn;
‘’Olen niin ylpeä sinusta.’’ Hän laskee käden olalleni ja puristaa isällisesti. Seuraamme liittyy kuvankaunis nainen, jolla pitkät tummat hiukset, tummat silmärajaukset ja vanhanaikainen punainen vartaloa myötäilevä mekko. Minä käytän hänestä nimeä äiti. Äitini halaa minua lujaa. Kun hän erkanee minusta, hän hymyilee ylpeänä ja suon pienen hymyntapaisen jutun takaisin äidilleni.
''Nea lupasi laittaa sinulle pöllöpostia ja olla muutenkin apunasi etäisesti’’, äitini kertoo.
''En tarvitse apua!'' sihahdan nopeasti ja päättäväisesti.
''Et tietenkään. Mutta ei se ole pahitteeksikaan'', isä sanoo äänensävyllä, joka kertoo ettei minun kannata alkaa kiistelemään. Äiti nyökkää ja jatkaa isää kompaten;
''Emme voi epäonnistua.''
''Se ei olisi mitenkään mahdollista'', totean itsevarmana ja nostan leukaani aavistuksen korkeammalle. Huomaan samalla vanhempieni takaa tutun naaman, joka kuuluu parhaalle ystävälleni. Tämä irvailee itsevarmasti minulle.
''Suo anteeksi, tehtävä odottaa'', sanon porukoilleni ja kävelen vanhempieni välistä suoraan tämän itsevarman jätkän luokse. Samantien kun pääsen kosketusetäisyydelle, hän kaappaa minut ahnaaseen syleilyyn. Nauran avoimesti, enkä välitä muiden paheksuvista katseista ja tuhinoista, vaan näykkään Jasperia alahuulesta. Joidenkin silmiin se voi näyttää oudolta, koska emme seurustele. Joidenkin silmiin se voi näyttää vielä oudommalta, sillä olemme kuitenkin joskus seurustelleet. Olemme kuitenkin vieläkin erittäin läheisiä, eksiä tai ei.
''Mennään'', Jasper kehottaa ja työntää toisen kätensä takataskuuni. Nyökkään ja käännyn viimeisen kerran vanhempieni puoleen ennen lähtöä.
‘’Se on menoa nyt. Nähdään taas!’’ huudan heille ja he vilkuttavat minulle.
‘’Hauskaa lukuvuotta Megaira! Sinulle myös Jasper’’, he toivottavat hymyillen. Jasper vilkuttaa takaisin vanhemmille ennen kuin käännymme junaa kohti.
''Niin että hyvää lukuvuotta Tylypahkaan? Äh, heti kun tämä on ohi menen kyllä Durmstarngiin'', mutisen Jasperille ja hän naurahtaa minulle.
''Ai siihen miesten kouluun?'' hän kysyy. Pysähdyn ja Jasperkin joutuu pysähtymään sillä kävelemme kiinni toisissamme.
''Kun he huomaavat voimani ja tajuavat, että naiset osaavat hommat paremmin kuin miehet niin.. no, ei se pian ole enää pelkästään miesten'', kerron ja katson silmät sirrissä Jasperia uhkaavasti.
''Uskon uskon'', Jasper vastaa nauraen, vaikka tietääkin että minä jos kuka pystyisin siihen oikeasti.

Juna on jo täynnä, sillä saavuimme Jasperin kanssa sinne ihan juuri ennen junan lähtöä viimeisten joukossa. Alamme etsimään vapaata vaunua, joka tuntuu olevan mahdotonta. Jokaisessa on jo velhoja ja noitia. Tiirailemme ovien ikkunoita yksi kerrallaan, mutta jokaisen takaa paljastuu pettymys. Lopulta kyllästyn. Avaan seuraavan vaunun oven ja tuijotan kolmea nuorta poikaa keillä on Puuskupuhin kaavut päällänsä.
‘’Teillä on tasan kymmenen sekuntia aikaa poistua tästä vaunusta’’, sanon totisena ja katson jokaista vuorotellen silmiin. Pojat katsovat minua jähmettyneinä.
‘’Yksi’’, aloitan hitaasti. Pojat silmäilevät nopeasti toisiaan. Jasper kurkkaa takaani ja jatkaa puolestani;
‘’Kaksi.’’
Pojat nousevat nopeasti ja alkaavat kerätä kamppeitansa.
‘’Fiksuja poikia’’, sanon ja luon heille ivallisen hymyn. He tuntuvat välttelevän katsettani. Kun pojat ovat keränneet kamppeensa, he poistuvat nopeasti vaunusta ja viimeisin poika sulkee oven varovasti perässään.