Prologi

On toinen puoli, on muuri. Muurin taakse ei saa kukaan mennä, niin on määrätty.

Alice on pienestä asti halunnut tietää, mikä salainen paikka muurin takana on, ja miksi hänen äitinsä piilottelee häntä? Hän on koko elämänsä ollut metsikössä mökkinsä luona, kunnes hän päättää muuttaa asiat. Onko muurin toisella puolella vaarallista? Löytyykö sieltä rakkautta?

Luku 1

Herään puhelimeni pirinään ja nousen ylös innoissani. Syntymäpäiväni! Nousen sängystä, nappaan harjan ikkunaharjalta ja harjaan hiukseni. 16-vuotias. Vau, se kuulostaa hyvältä, mietin. Vedän kultaiset hiukseni sotkunutturalle ja avaan vaatekaappini. Valitsen asukseni tavalliset farkut ja T-paidan. Ulkona on lämmin ja menenkin istumaan suurelle kivelle. Nappaan kukan maasta ja irrotan sen nuppuja.

- Rakastaa, ei rakasta, rakastaa, ei rakasta, rakastaa.

Hymyilen ja heitän kukan maahan. Tästä taitaa tulla hyvä päivä.

Istun pöydässä ja syön kakkua jonka äiti toi kylästä. Kylästä, johon en ikinä pääsisi. Huomaan äidin poissaolevan katseen ja huomautankin häntä siitä, mutta hän ei myönnä mitään.

Illalla äiti antaa minulle lahjan. Se on kaunis riipus, jossa on tekojalokiviä. Halaan häntä ja menen huoneeseeni, ripustaen korun roikkumaan naulaan. Juuri kun olen menossa sänkyyn, saan sävähdyttävän kivun joka kulkee koko kehoni lävitse. Kaadun maahan tuskissani ja vaikeroin, kun ensimmäinen luuni raksahtaa rikki. Sitä seuraa monien muiden luiden murskaantuminen, kun muutun joksikin olennoksi. Huudan ja itken, ja äiti juoksee luokseni, katsoen minua järkyttyneenä. Sitten menetän tajuni. Kun herään, tunnen oloni tukalaksi. Yritän nousta seisomaan, mutta tajuan olevani eläin. Susi. Olen kauhusta suunniltani ja kompuroin neljälle jalalle mennen hitaasti peilin eteen. Henkäisen mielessäni, sillä peilistä tuijottaa kaunis, vaaleanharmaa susi, smaragdin vihreillä silmillä.

/vihdoinkin päästit minut vapaaksi/, kuulen kirkkaan äänen päässäni.

- Ku-kuka sinä olet, vastaan hänelle päässäni.

/Haloo, sisäinen sutesi tietenkin, daa. Olen muuten Davina./, hän vastaa.

Yhtäkkiä muutun takaisin ihmiseksi ja makaan lattialla, alastomana. Äiti tuo päälleni peiton kun itken.

- Mi-mitä äsken tapahtui? nyyhkytän ja otan äidin antaman kaakaomukin.

Äiti huokaisee. - Alice, kultaseni. Sinun isäsi oli ihmissusi, ja no, isän susigeenit periytyvät aina lapselle.

- Mitä? Olenko mä... ihmissusi? kysyn hämmästyneenä kun kyyneleet valuvat edelleen.

- Kyllä, ja sen takia olen pitänyt sinua piilossa. Kyläläiset eivät katsele susia hyvällä, sen takia heidät ajettiinkin muurin toiselle puolelle, äiti selittää raskaalla äänellä.

- Mikset sä kertonut mulle?

Suruni ja hämmästykseni vaihtuvat vihaan. Miksi äiti ei kertonut? Olisin voinut valmistautua!

- No, halusin kai suojella sinua.

Nousen ylös ja palautan kupin yöpöydälle. - Sä halusit vaan pitää mut itselläsi!

Juoksen pois nopeasti ja kuulen taas Davinan äänen.

/Muutu sudeksi, se on helpompaa nyt! Se ei satu enää./

- En osaa!

/Osaatpas! Ajattele itseäsi sutena!/

Epäröin mutta ajattelen turkkiani, tassujani ja yhtäkkiä loikkaan ja kuulen vain suhahduksen kun jo juoksen hoiperrellen neljällä jalalla. Kompastun ja kaadun, kun en ole oikein tottunut tähän muotoon. Ravistelen roskat irti turkistani ja lähden uudestaan juoksuun. Näen muurin jo kaukaa ja pysähdyn se kohdalle. Näen ison puun, jota pitkin voisi hyvin kiivetä toiselle puolelle. Mitä jos...?

/Tee se!/

Otan syvään henkeä ja hyppään puuhun, tarttuen kynsillä sen pinnasta. Kiipeän sitä ylös päin ja ylös päin, kunnes pääsen hyppäämään muurin päälle. Hyppään toiseen puuhun ja kapuan varovasti alas. Tunnen pientä puistatusta siitä, että olin äsken hiuskarvan varassa pudota. Katselen ympärilleni ja huomaan kaiken olevan vihreämpää, sekä haistan miellyttävän tuoksun, joka ikään kuin vetää minua puoleensa. Lähden seuraamaan sitä ja kuulen Davina innostuneen äänen.

/Se on meidän sielunkumppanimme! Kuueln hänen sutensa, Malcomin! Hän on ihana!/, hän kiljuu.

- Mikä on sielunkumppani?

/Eikö sulle ole mitään opetettu?/, hän huokaisee. /Sielunkumppani on sun toinen puoliskosi, se joka saa sun sydämen pamppailemaan, jonka pelkkä kosketus tuntuu tulikuumalta kipinöinniltä./

- Ai, totean hänelle kun tuoksu voimistuu ja voimistuu.

Sitten näen hänet. Kookkaan harmaan suden jonka silmät ovat pikimustat. Henkäisen ääneen ja hän kääntää päänsä. Tuijotamme toisiamme kun susi yhtäkkiä hyppää lähemmäs, ja kavahdan hieman. Hänen ihana tuoksunsa ja katseensa vetää minua kuitenkin puoleensa. Hän muuttuu yhtäkkiä mieheksi, jolla on vain shortsit jalassa. Hänellä on hyvin treenattu kroppa ja vatsalihakset erottuvat hyvin. Hänen silmänsö ovat todella ruskeat, ja hiukset ovat mustat. Hengitykseni tihenee ja tunnen halua vain hypätä hänen kaulaansa - ihmismuodossa toki. Yhtäkkiä mietin ihmisyyttä, ja muutun ihmiseksi hänen edessään, tajuten olevani alasti. Hän tuijottaa minua yhä, ja hänen suunsa on hieman auki.

Richard

Hän on kauneinta, ihaninta ja suloisinta mitä olen koskaan nähnyt. Hänen ihonsa on ihanan vaaleaa ja hänen hiuksensa kuin kultaa. Tajuan hänen olevan alasti ja käännyn häpeissäni.

- Anteeksi, murahdan.

- Ei se mitään.

Tuo ääni, niin pehmeä ja sulonen huokaisen hiljaa. Nyt olen löytänyt hänet.

/Me olemme/, suteni Malcom muistuttaa. /Tyttö on ensi kertaa ihmissusi. Hän on uusi. Puoliksi ihminen, Davina, hänen sutensa kertoi./

Puoliksi ihminen? Pian kuulen askeleita pusikosta ja tajuan sen olevan Gabriel, joka on tulossa katsomaan mihin jäin. Juoksen häntä vastaan jättäen tytön hetkeksi yksin.

- Ojenna hupparisi, käsken häntä.

Hän riisuu hupparinsa mutta katsoo minua hölmistyneen kysyvänä. En jää selittelemään, vaan vien paidan suloiselle olennolle.

- Kiitos, hän sanoo hiljaa ja vetää sen päänsä yli.

Sitten minä kiedon käteni hänen ympärilleen ja nostan hänet syliini. Hän on lämpöine ja hän tuoksuu aivan vanilialta. Nuuhkaisen hänen hiuksiaan hienoisesti ja voin haista kukkaset. Hitto, milloin minusta tuli tälläinen pehmo?