Haullasi “” ei löytynyt yhtään osumaa

Tarkista hakusi ja poista mahdollisia rajausehtoja

Tyttösuomesta_17.8.2018 5:31
1/30
Novelli || Sorrettu 1. Luku

Tuijotan itseäni kouluvessan peilistä. Sotkuiset ruskeat hiukseni varjostavat ruskeita silmiä, jotka ovat täynnä kyyneliä. Olin taas joutunut tönityksi, vaikken mitään ollut muille puhunut. Mutta he mursivat minut pala kerrallaan. Taas yksi pala oli murtunut. Annan kyyneleitten valua aina leukaan asti, ja tippua altaaseen. En jaksa välittää. Kuulen kellon pirinän, mutten jaksa lähteä pois vessasta. Istahdan vessanpöntön päälle ja katson puhelintani. Isältä pari viestiä. Vastaan hänelle nopeasti että tulen hänen luokseen viikonloppuna. Sitten tungen takin ja puhelimen reppuun, vedän syvää henkeä ja lähden kohti Ruotsin luokkaa. Koputan oveen ja avaan sen.
- Anteeksi että olen myöhässä.
- Ei se mitään Milja. Menehän paikallesi, ruotsinopettajani Anna sanoo.
Kävelen paikalleni perälle, ja varon katsomasta kiusaajaiini Ellaan, Mariin ja Oliviaan.
- Jaan siis nyt kokeet. Ainut joka sai kympin, on Milja, antakaas aplodit!
Koko luokka taputtaa, mutta Ella katsoo minua samalla vihaisesti. Voi ei. Miksi opettajan piti tuolla tavalla se oikein kuuluttaa. Otan kokeen nopeasti ja tungen reppuun. Heti kun kello soi lähden luokasta nopeasti, ja kiiruhdan koulun nurkkasohvalle. Hengähdän. Se oli tipalla.

Koulun jälkeen avaan kotini oven ja avaan jääkaapin. Ei oikeastaan mitään mitä haluaisin. Sitä paitsi mun pitäs vähän laihduttaa, ainakin kiusaajat ei kommentois musta koko ajan. Päätän aloittaa laihduttamaan, ja lähden salille.
Salilla juoksen juoksumatolla niin kauan, että jalkani ovat aivan hapoilla. Sitten vielä teen vatsalihaksia ja punnerruksia. Hölkkään vielä kotiin. Tulen hikisenä kotiin, ja äiti on jo kotona. Hän on käynyt hakemassa pitsaa.
- Hei Milja! Tuutko syömään, hän huutaa keittiöstä.
- Mä käyn eka suihkussa, vastaan.
Kun pesen itseäni, tajuan että jos haluan laihtua, en saa syödä mitään missä on vähäkään kaloreita. Pitsa saa siis jäädä.
- Mä en syökään, ei oo nälkä! Huudan äidille portaista.
Kiiruhdan huoneeseeni ja puen yövaatteet. Kun äiti on jo mennyt nukkumaan, menen hakemaan yhden omenan. Syön siitä puolet, mutten enää pystykään syömään sitä. Paljonkohan se lihottaa mua? Heitän sen roskiin ja katselen sitä inhoten.
NousenMenen nukkumaan tyytyväisenä siitä, että olin saanut itsekuria.

Herään aamulla ja melkein koko talo kaikuu vatsani murinasta. Nousen ylös ja puen kouluvaatteet päälleni. Menen alakertaan ja teen yhen näkkärin. Syön sen ja lähden kouluun.
Kun olen koulun pihalla, yhtäkkiä minua alkaa pyörryttää. Kaikki näkyy kahtena, ja yhtäkkiä kaikki sumenee sumenemistaan ja sitten tulee pimeys.
- Milja! Avaan silmäni ja näen terveydenhoitaja Minnan.
Nousen vähän huojuen ylös.
- Tule, Minna sanoo. Kävelemme hänen huoneeseensa.
- Mitä söit tänään aamupalaksi?
- Nä-näkkärin, änkytän.
- Niin vähän? Hän kysyy silmät pyöreinä.
Kohautan olkiani. - Ei ollut nälkä.
- Et kai vain yritä laihduttaa, Milja? hän kysyy ja katsoi minua syvälle silmiin.
- En, sanon ja loihdin tekohymyn huulilleni. - Syön kouluruoalla kunnolla.
- Selvä. Voit mennä luokkaasi.
Lähden luokasta ja hymyilen itsekseni. Minna oli kysynyt, että laihdutanko. Ehkä olin jo hoikentunut, niin että se näkyi!

Jatkuu!