rakettitiede27.12.2018 23:09
1/96
Novelli - ranskalaisia ranskalaisille

Sain yht'äkkiä kauheen puuskan kirjottamiseen ja päätin nyt julkaista tän lopputuloksen tänne. Vasta ensimmäinen luku on kokonaisuudessaan valmis, mutta yritän julkasta jatkoa tasaiseen tahtiin! Tää on vasta toinen novelli, minkä julkaisen joten palaute on enemmän kuin tervetullutta. :)


LUKU 1


Ensimmäinen kunnon kouluviikko. Helsinkiläisen lukion käytävät olivat täynnä ihmisiä ja iloinen puheensorina kuului kaikkialla. Ihmiset olivat onnellisia kun näkivät toisiaan pitkän kesäloman jälkeen ja osa heistä halaili toisiaan. Koulun uudet oppilaat olivat jännittyneen oloisia uuden koulun keskellä, mutta toisen ja kolmannen vuoden opiskelijat osasivat ottaa jo rennommin. Kaikkien heidän keskellään käytäviä pitkin asteli tyylikkäästi mustiin farkkuihin ja liian isoon Marimekon paitaan pukeutunut kiharatukkainen poika. Hänen nimensä oli Oliver.

”Heei, mitä mies?”, ohi menevä poika huudahti Oliverille ja löi nyrkit yhteen tämän kanssa.
”Tero, mukava nähä!”, Oliver huudahti tälle takaisin heidän pysähtyessään hetkeksi käytävälle. Tero oli isokokoinen poika. Ei, hän ei ollut lihava vaan enneminkin harteikas. Ja lihaksikas. Tämä pelasi amerikkalaista jalkapalloa ja oli läheisen kuntosalin suurkuluttaja.
”Minkä kurssin tunti sulla alkaa?”, Tero kysyi Oliverilta. Tero ja Oliver eivät olleet mitään parhaita ystäviä. He lähinnä liikkuivat samoissa porukoissa ja olivat sitä kautta tuttuja.

”Joku ranskankurssi”, Oliver huokaisi ja sai Terolta vastaan säälivän katseen.
”Tsemppiä. Oho, kello näyttää jo noin paljo! Pitää mennä!”, Tero huikkasi jo kiiruhtaessaan pois päin Oliverista. Hän jäi seisomaan vähän hölmistyneenä paikalleen kunnes tajusi itsekin lähteä kohti oikeaa luokkahuonetta.

Oikean luokan löytäessään hän astui sisään, ja meni istumaan vapaalle paikalle takariviin. Oliver katseli ympärilleen ja mietti hetken, minkä takia valitsi itselleen aikoinaan ranskan opiskeltavaksi. Ei häntä edes kiinnostanut opiskella ranskaa! Juniorivuonna hänellä oli vielä jokseenkin motivaatiota mutta nyt sekin oli haihtunut pois.

”Tulitko tänne tyttöjä miellyttämään?” opettajan yllättävä kysymys havahdutti Oliverin ajatuksistaan. Muut luokassa istuvat oppilaat olivat kääntäneet katseensa kohti Oliveria. Tässä kohtaa on myös hyvä mainita, ettei kukaan Oliverin lähimmistä ystävistä ollut samalla ranskankurssilla Oliverin kanssa. Nopealla vilkaisulla hän näytti tuntevan vain erään Joakimin, joka oli ollut hänen kanssaan samalla ala-asteella. Häneen Oliver voisi turvautua ryhmätöiden tullessa eteen.

Hän suuntasi katseensa kohti opettajaa ja levitti kasvoilleen niin hurmaavan hymyn kuin pystyi.
”En tietenkään Marjut”, Oliver vastasi tälle varteenotettavasti.

Oikeastihan Marjut oli oikeassa; tyttöjenhän takia hän oli tänne tullut. Mistä Marjut sen tiesi? No, sen voisi jo arvata päällepäinkin, mutta Marjut oli Oliverin äidin hyvä ystävä. Tai Oliverin äiti, Kirsi, oli Marjutin tähtioppilas. Kirsin päästyä lukiosta Marjut ei halunnut lopettaa yhteydenpitoa tähän mistään hinnasta. Täten Oliverin tultua myös opiskelemaan ranskaa Marjutin tunneille, hän kohteli Oliveria erittäin tuttavallisesti. Marjut taisi nähdä Oliverissa jotain tämän äidin kaltaista, mitä Oliver ei pystynyt itse kuvittelemaankaan.

”No hyvä. Meille on saapunut uusi, ihastuttava oppilas. Annetaan hänen esitellä itsensä!” Marjut hihkaisi innoissaan ja viittasi kädellään hänen vieressä seisovaan tyttöön. Tyttö hymyili tälle kauniisti ja se kiinnitti heti Oliverin huomion. Tytöllä oli kauniisti laskeutuvat tummat hiukset ja kauniit kasvonpiirteet.
”Mun nimi on Jaqueline Laurent. Oon kotoisin Ranskasta ja voitte sanoa mua siis ihan Jasuksi”, tyttö sanoi ja viittasi tällä ihan selvästi Marjutiin.
”Oon siis puoliksi ranskalainen ja puoliksi suomalainen. Siirryin tänne Espoosta sen jälkeen kun muutettiin Eiraan”, Jasu kertoi vielä ja nyökkäsi Marjutille sen merkiksi että oli valmis. Marjut alkoi taputtaa ja muu luokka yhtyi aplodeihin kiusaantuneena. Jasu naurahti tälle hieman mutta nyökkäili kiitokseksi.
”Ihastuttavaa Jaqueline. Käyhän istumaan niin aloitellaan tuntia”, Marjut kehotti innoissaan ja suuntasi itsekin kohti opettajanpöytää.

Tunnin päästessä kunnolla vauhtiin, Oliver oli menettänyt jo mielenkiintonsa. Hän katseli aina vähän väliä eturivissä istuvaa uutta tyttöä. Hän herätti Oliverissa kysymyksiä. Miksi tulla opiskelemaan B-ranskaa jos oli puoliksi ranskalainen? Sama asia olisi jos Oliver menisi opiskelemaan suomenkielen alkeita vaikka osaakin puhua suomea täydellisesti! Lisäksi Jaqueline tai Jasu, mikä nyt onkaan, taisi omata aika rikkaan perheen. Miten muuten he asuisivat Eirassa? Lisäksi tyttö vaikutti aika kliseiseltä. Ei siis suomalaiselta kliseeltä, vaan ranskalaiselta kliseeltä. Jo aiemmin mainitut mustat, vähän lainehtivat hiukset, upea tyyli ja merkkilaukku. Ei sentään baskeria ja patonkia - tai raitapaitaa. Mutta silti, hän oli vähän kliseinen. Eihän se Oliveria tietenkään haitannut, mutta hän vietti ranskantunnin mieluummin pohdiskelemalla uuden tytön piirteitä kuin ranskaa.

”Oppimisen iloa!” Marjutin hihkaisu keskeytti Oliverin pohdiskelut. Tuo oli Marjutin tapa lopettaa jokainen hänen pitämänsä oppitunti. Oliverin äidin mukaan Marjut oli tehnyt sitä jo opettaessaan häntä. Marjut ajatteli sen oikeasti tuovan oppilaille jonkinlaista motivaatiota opiskeluun ja oli aina yhtä innoissaan saadessaan sanoa sen.

Oliver lähti luokasta etsimään omaa kaveriporukkaansa lukion uumenista. Hän oli ollut ystäviä heidän kanssansa aina. Ja jos ulkopuolisen näkökulmasta katsoo, he kaikki olivat todella hyvännäköisiä. Joskus heidän kaveriporukkaansa oli kutsuttu Jodelissa ”Punavuoren Panomiehiksi”. Se oli aiheuttanut suurta hilpeyttä ympäri heidän kouluaan mutta erityisesti heidän kaveriporukkansa sisällä.