Poistunut demittäjä12.9.2020 7:35
1/4
Novelli// paras päivä ikinä 🌆

Katselen alas.
Tuulen viima puhaltelee ohitsemme, kun hevoseni kanssa pysähdyimme hetkeksi.
Tyhjä, ja autio kanjoni on tyhjä.
Menimme alas rinnettä, ja mutkan takana näkyi taloa.
Menimme sen luokse, jätin hevoseni ulos.
Astuin kuistille, ja kävelin ovelle.
Kun avasin oven, se narisi.
Sisällä oli tunkkaista, ja tyhjää.
Ulkoa kuului ääntä, auton ääntä ja ihmisten puhetta.
Menin äkkiä ulos, sillä hevoseni pelästyi ja otin sen ohjaimista äkkiä kiinni ennenkuin se ehtisi singahtaa pakoon.
Ihmiset näyttivät jonkinlaiselta tutkimusryhmältä.
He kantoivat tavaroita, kaiketi aikeissaan tulla tänne.
Lähdimme äkkiä hevoseni kanssa nurkan taakse. Ihmiset olivat niin ajatuksissaan, ja touhusivat tavaroidenss kanssa etteivät kiinnittäneet meihin minkäälaista huomiota.
Olimme jo olleet monta päivää ilman ruokaa, ja vettäkin oli jo todella niukasti.
Olemme tunteja etsineet paikkaa, jossa saisimme lisää ruokaa ja vettä ja pesulle.
Kaupunkiin olisi vielä monta tuntia menemistä, mutta en tiedä jaksaako hevoseni.
Miettisin uskaltaisinko mennä pokkana kysymään, ilman sitä riskiä, että he hämmästyvät ja utelevat asiastamme ja aikeitamme enempää.
Päätin mennä.
Nousin hevosen selkään, ja laukkasimme rinteen reunalle.
"mitä olet etsimässä?", eräs nainen kysyi.
"pitkä juttu. Olen menossa kaupunkiin, ja sinne on monta tuntia menemistä. Olemme olleet kauan ilman vettä, ja ruokaa on hyvin vähän, jospa saisimme vähän teiltä kun teillä näyttää olevan niin paljon...", sanoin.
Ssin monta vesipulloa, joista pari kaadoin hevoselle astiaan. Se joi vedet heti, ja annoin lisää vähän.
Onneksi heillä sattui olemaan heinää, jota hevonen myös sai.
Parin tunnin päästä jatkoimme matkaa, ja kiitin noista.
Kun tulimme pieneen kaupunkiin, menimme ensimmäiseksi erään ystäväni luo.
Hänellä oli syntymäpäivä.
Hän on aina hyvännäköinen silloin.
En vain itse jaksaisi kaikkea sitä glitteriä, ja kiillettä joka suuntaan vaatteista meikkiin jaksaisi montaa tuntia laittaa.
Ja tuntuu, että hänellä on aina vähintään 20 kiloa meikkiä naamassa.
Välillä olen viisastellut, että etkö enempää vielä saisi laitettua.
Hahah, nauramme melkein kuolleiksi itsemme.
Hänen rakennekynnet, jotka olivat stiletot ja neon keltaiset ja pitkät, loistivat varmasti monen kilometrin päähän.
Illalla alkavat kunnon jyskeet.
" Cardi Beetä, Nicki Minaj, ym ym!!!!" hän hekumoi.
"kato kaiuttimiani! Ihan sika makeet!" hän hihkui. Sukulaiset yhdessä pistäneet rahaa isoihin, ja upeisiin kaiuttimiin.
"älä hihku ittees vielä loppuun, ennenkuin näät mitä ostin sulle!", ja annoin ostamani paketin.
Hän innolla avasi sen.
Rannekello jota hän oli vuosia halunnut, ja katsellut erään kaupan näyteikkunassa.
"voi ei kiitos!", hän lauttoi sen käteen heti.
Kun bileet alkoivat, ja menivät, hän rupesi miettimään että mitä jos hän ensi kerralla söisi kanssani vaan pizzaa ja cocista ja katottas vaan joku leffa.
"hyvä idea sekin...", en kuitenkaan halua liikaa arvostella hänen mielipiteitään.
Joskus hänellä ne menevät ristiin ja rastiin, ja joskus noudattaa niitä joskus ei.