Poistunut demittäjä10.9.2019 19:47
1/1
Novelli - Minun maailmani

Herään kuudelta aamuyöstä siihen että joku lähtee töihin. Olen herkkä uninen joten herään helposti. Yritän vielä saada unta mutta turhaan, joten kiedoudun vilttiin ja kävelen portaat alas. Menen isän makuuhuoneeseen ja tarkistan että hänellä on kaikki hyvin. Isä on vakavasti sairas ja haluan pitää hänestä hyvää huolta. Kahvia juodessani tunnen miten ahdistus tulvii päähäni. Enää kaksi tuntia ja pitäisi lähteä kouluun. Lukio on stressaavaa eikä auta yhtään että olen ujo ja hiljainen jonka takia minua kiusataan.
Laitan herätyksen päälle ja menen sohvalle makaamaan. Suljen silmät. Päässäni soi sekaisin eri lauluja, se rauhoittaa. Annan mielen vain mennä. Näen omat kädet ja sinistä usvaa. Vajoan jonnekin, vajoan alas ja alas ja alas. Vajoan pehmeästi ja kiepun hieman. Näen ruskeat pitkät hiukseni liehumassa. Mieleni on karannut jonnekin kauas, se on ihana tunne. Näen jossain kaukana sumun takana oikean elämän, todellisuuden, mutta vielä ei ole aika palata sinne. Nyt saan seikkailla mieleni uumenissa.
Mutta sitten herätys soi. Vavahdun ja nousen istumaan. Aurinko on jo noussut ja on aika lähteä kouluun. Nappaan omenan puusta ja hyppään pyörän selkään.
Koulussa on yllättävän rento päivä ja se menee ohi nopeammin kuin osasin kuvitellakaan.
Kotona on jo täysi mylläkkä päällä. Äiti häärää keittiössä ja tekee ruokaa, ja viisi pikkusisarustani juoksentelee ympäri taloa. Yläkerrasta kuuluu 14 vuotiaan siskoni huuto. Hän on edelleen vihanen ja surullinen kun jäi kiinni juomisesta. Katson sohvaa. Tekisi mieli vaipua taas omiin ajatuksiin mutten tässä metelissä pysty. Hoidan hieman isää ja nousen yläkertaan. Vanhat portaat narisevat jotka saavat mieleni rauhoittumaan. Otan äänestä kiinni, jätän metelin muualle. Seison viimeisellä portaalla silmät kiinni ja kuuntelen päässäni kaikuvaa narahdusta. Pääsin sittenkin pakoon todellisuutta. Olen taas mieleni vanki, se on ihanaa. Avaan silmäni ja menen siskon huoneeseen. Hän on itkuinen ja kaappaan hänet isoon halaukseen. Istumme sängyn reunalle. "Onko sulla huono fiilis?" kysyn. "Juu, on." sisko vastaa ja pyyhkii viimeiset kyyneleet hihaan. "Sulje silmät." sanon ja sisko tottelee. Hän tietää mitä aijon tehdä. "Päästä irti todellisuudesta. Kuvittele ensin vaikka miltä se todellisuus näyttää. Sitten kuvittele se sinun käsiisi ja päästä irti. Anna todellisuuden vain mennä pois. Nyt olet vapaa. Anna mieleesi tulvia mitä vain, mistä pidät. Vaikka sinisiä norsuja." Puhun hiljaa ja rauhallisesti. Pidän siskoani kädestä kiinni ja katson häntä. Hän on rauhallinen, kuin ei olisikaan tässä maailmassa. "Jätän sut yksin. Vain mielikuvitus on rajana." sanon ja poistun hiljaa omaan huoneeseen. Teen itse saman, suljen silmät ja katoan jonnekin. Tällä kertaa avaruuteen. Olen jossain kaukana. Mitään tämän ihanampaa tunnetta ei ole.