Joo tää on tämmönen novelli jolle en keksi nimee (saa ehdottaa) ja jota kirjoittelen sillon tällö ja aatelin laittaa sen tänne. En tiiä onks tää hyvä ja onks täs paljo virheitä. :)


Herään huoneeni sohvalta, on pimeää. Katson kelloa se on vasta 5 aamulla. Käännän kylkeä ja yritän jatkaa nukkumista, mutta ei siitä tule mitään sillä eilisen päivän ikävät jutut palasivat mieleeni. Otan peittoni sohvalta ja raahaudun sängylle. Päätän ottaa päiväkirjani esiin ja purkaa suruni siihen mutta siitä ei tule mitään sillä silmäni täyttyy kyynelistä. ''Ei en pysty tähän'' sanon hiljaa. Menen makuulle sängylle ja alan miettiä tarpeeksi hyvää tekosyytä olla menemättä aamulla kouluun.
Kello kahdeksan herään herätyskellooni. Sammutan herätyksen ja menen alakertaan syömään aamupalaa. Yöllä tulin siihen tulokseen että en voi jäädä pois koulusta sillä jos isä saisi tietää olisin pahassa pulassa. Syötyäni kiipesin harmaita puuportaita takaisin ylös vaihtamaan vaatteita. Päätin laittaa mustat farkut ja harmaan t-paidan. Laitoin hieman ripsiväriä ja pakkasin reppuni. Nappaan takin naulasta, sujautan lenkkarit jalkaan ja kävelen pysäkille odottamaan linja-autoa. Pysäkillä nään kaverini Saanan, hän moikkaa minulle ja moikkaan takaisin. Hän ei tiedä siitä mitä käyn läpi joka päivä ja yö. Uskallus kertoa siitä hänelle ei ole riittänyt.
Koululla menimme kavereidemme luo. Ekan tunnin alkuun on vielä vartti joten ehdimme hyvin jutella heille. Kellojen soidessa suuntasimme kaikki omille tunneillemme itselläni oli englantia. En ole siinä todellakaan hyvä ja pelkään tunnille menoa sen takia. Pitkän ja tuskallisen 45 minuutin kuluttua tunti loppui ja pääsin pois. Välkällä Kiia huomasi kädessäni mustelman ja kysyi mistä se oli tullut vastasin hänelle että törmäsin ovenkarmiin illalla vaikka totuus oli aivan toinen ja hän antoi asian olla. Loppu päivä meni nopeasti ja olin kolmelta kotona. Vanhempani eivät olleet vielä tulleet kotiin joten sain olla rauhassa vielä hetken. Söin päähtoleipää nutellan kanssa ja laskin matikkaa kun kuulin auton tulevan pihaan keräsin tavarani ja juoksin ylös. Kuulin kun ovi suljettiin ja kuinka isä kirosi eteisessä. Tiesin että mustelmia olisi tulossa tänään lisää.
Illallisella äiti kysyi miten koulussa tänään meni ja vastasin että ihan hyvin. Isä katsoi minua vihaisesti. Katsoin poispäin ja jatkoin syömistä. Ruoan jälkeen menin huoneeseeni tekemään läksyjä. Vähän ajan kuluttua ovi avataan, suljen silmät ja vedän syvään henkeä tiedän sen olevan isä.
Myöhään yöllä kun olin varma että vanhempani nukkuisivat hiivin alakertaan hakemaan särkylääkettä päätä jomotti ja joka paikkaa särki. Otin lääkkeen ja menin nukkumaan. Seuraavana aamuna herään kello kahdeksan herätyskellooni. Laitan eiliset housut ja t-paidan päälle hupparin ja menen aamupalalle. Pöydän ääressä äitini juo kahvia. Hän ei taida tietää. Kysyn onko isä jo mennyt ja äiti kertoo hänen menneen jo seitsemään töihin. Se tietäisi sitä että hän on kotona kun tulen koulusta. Koulussa mietin vain kipua joka mustelmista lähti enkä keskittynyt tunneilla. Koulun loputtua sanon kavereilleni heipat ja lähden kohti linja-autoa. Astun linja-autoon ja istun ikkunan viereen, laitan kuulokkeet korviin ja musiikin kovalle. Pian olisin kotona ja voin vain toivoa että isällä on ollut tänään hyvä päivä töissä. Ovella huomaan että on aivan hiljaista. Eikö isä ole kotona? Kävelen keittiöön ja huomaan pöydällä lapun siinä lukee että olen kaupassa tulen pian.
Päätin käyttää tilaisuuden hyväksi ja riisuuduin ja menin kylmään suihkuun sillä se auttaa mustelmiin. Suihku teki hyvää. Kiipesin huoneeseeni ja puin mukavat vaateet päälle. Kun kuulin isän tulleen kotiin. Hän ei ollut selvin päin, huokaisen. Tästäkään illasta ei tule niitä harvoja kivoja iltoja. Isä kiipeää portaita ylös ja avaa oveni. Kyyneleet virtasivat poskillani. En jaksa tätä enää kauaa.
Aamulla herään lattialta onneksi on lauantai ei tarvitse miettiä mitä kaverit sanovat turvonneesta huulesta. Kävelen sängylle ja jatkan uniani. Herään muutaman tunnin päästä ambulanssin ääneen. Säikähdän ja hiivin alakerran ovelle, ensihoitajat tulivat meille. Sydän pysähtyi. Onko isä tehnyt jotain äidille? Avaan oven ja näen äidin makaavan lattialla. Alan itkeä hysteerisesti ja toinen ensihoitajista tulee rauhoittelemaan minua. Mutta en voi rauhoittua. En uskonut että isä koskisi äitiin.