verenafan456.1.2019 18:07
1/6
Myyrä- Seikkailua Meksikossa maikkarilla

Täällä voi keskustella tuosta Myyrä ohjelmasta joka alkoi Maikkarilla 1.1.2019. Esitykset tv:ssä lauantaisin 19.30. 11 suomalaista kasvattaa rahapottia, jonka vaan yks voi voittaa loppujen lopuksi itselleen. Joukossa on kuitenkin myyrä, saboteeri, petturi tai millä nimellä sitä nyt haluaakaan kutsua, jota kilpailijat yrittävät selvittää mahdollisuuksien mukaan, esimerkiksi seuraamalla kilpakumppaneidensa käyttäytymistä. Jokaisen jakson lopussa kilpailijat tekevät tietokoneella testin, jossa selvitetään onko kilpailija selvinnyt lähemmäksi myyrän henkilöllisyyttä. Se kuka on kauimpana totuudesta, lähtee.

Keskustelua vaan pystyyn. Täällä voi jakaa kaiken mikä sarjan aikana tulee mieleen. Eli esimerkiksi arvuutella myyrän henkilöllisyyttä tai vain muuten jutella menneistä ja tulevista jaksoista.

Ite en oo vielä oikein saanut juonesta kiinni vaikka 2 jaksoa oonki jo kattonu, mutta varmasti jään seuraamaan sarjaa vielä tästä eteenpäin.