Ah, kyllä, aamuyön pohdiskeluja. Asiaan, yks mun lukion poika katosi mysteerisesti ekan jakson jälkeen. Opettajien listoilla se on pysynyt kuitenkin, mikä on vähän hämmentävää. Oon miettiny tätä poikaa syksystä lähtien, mut lopulta totuin siihen ajatukseen ettei se nouse aamulla pysäkiltään bussiin tai ilmesty seuraavan jakson alussa kouluun.
Kuitenkin, oon tuntenut tän pojan yli kymmenen vuotta (muttei olla koskaan oltu varsinaisia kavereita), kuten muutama muukin mun lukiota käyvä oppilas. Ne alko tähän hommaan yhtenä ryhmänä, josta satun olemaan ulkopuolinen.
En tiiä mysteeripojan katoamisesta mitään. Oon saanut sen käsityksen, ettei tiedä nekään. Yhden mukaan se vaan lopetti. Piste. Annoin asian olla, mutta noin kuukaus sitten kuulin sivukorvalta kun kaks kyseistä ryhmäläistä puhu taas siitä pojasta. Ilmeisesti olivat nähny pojan jossain ja toinen niistä vaikutti tosi syylliseltä.
Se poika on AINA ollu tosi alistuvainen ryhmäpaineelle, ihan alusta asti. Tulikohan sillä muiden kohtelu korvista yli? Mitähän sille jätkälle tapahtu?
Se on WhatsAppissa ollut paikalla eilen aamulla, joten se ei oo ainakaan kuollut? En oo uskaltautunu laittamaan viestiä, utelias randomi kun olen.
Pitäiskö laittaa mielenkiinnosta viestiä vai antaa olla?
PS. Bustausvaara on suuri joten jos joku tunnistaa mut tästä kuvauksesta niin voi tulla kertomaan lisää mitä tapahtui :D