Tälleen lukion tokalla ollessani on tullut aika paljon mietiskeltyä, että mitä lähden opiskelemaan. En ole vielä päättänyt tarkkaan tulevaa alaani, mutta on hyvin todennäköistä että...
1) Lähden johonkin yliopistoon
2) Opiskelut eivät liity musiikkiin
Oon kuitenkin 6-vuotiaasta asti harrastanut klassista musiikkia, enkä edes muista aikaa ilman viikoittaisia soittotunteja. Sen lisäksi on vaihtelevasti ollut orkesteri, musiikin teoria, laulutunnit, kuoro, erilaisia kamarimusiikkikokoonpanoja jne...
Sitten kun muutan omilleni toiseen kaupunkiin niin tämmöinen ns. "virallinen" harrastaminen loppuu (tarkoitan siis että en oo missään musiikkiopistossa :D). Haluan kuitenkin jatkaa musiikin harrastamista opintojen ohella. Tuntuu kuitenkin siltä, että lukion jälkeen ihmiset joko lähtevät ammattiopintoihin tai lopettavat harrastuksen kokonaan. Tämä on suuri yleistys totta kai, mutta tutuilleni on ainakin näin käynyt ja haluan itse tehdä toisin.
Eli haluaisin tietää ihmisiltä, jotka ovat lukion/amiksen/minkätahansa jälkeen lähteneet jonnekin päin jatko-opiskelemaan... Miten tämä kaikki onnistuu? Löytyykö juurikin esim. yliopistoista samankaltaisia ihmisiä, onko minkäännäköistä musiikkiharrastelua opiskelijoiden kesken tai jopa semivirallisesti? Onko edes opiskelun ohessa aikaa musiikille? Ovatko kysymykseni täysin typeriä ja nauratte mulle siellä ruudun toisella puolella :D?
Tää on varmaan tosi epäselvä alotusviesti mutta saa kysyä selvennyskysymyksiä ::D.