Sipulii5.4.2015 11:27
1/4
Hurts fanit,Huom!

Tällästä projektia ois tarjolla :)

Meidän kahden lisäksi Hurts on varmasti koskettanut ja vaikuttanut monien suomalaisten elämään ja siitä saatiinkin tällänen hullu idea. Me haluttas kiittää heitä siitä, että tekevät musiikkia, käyvät täällä suomessa meitä usein moikkaamassa ja siitä, että he ovat olemassa. Mutta tähän me tarttettais teidän apua. Haluttais, että lähettäisitte meille kuvia, piirrustuksia ja ennen kaikkea tarinoita siitä, miten Hurts on teidän elämäänne vaikuttanut. Se hetki, kun kuulitte heidän musiikkia ensimmäisen kerran, näitte ensimmäisen kerran livenä, uudet tuttavuudet jotka olette yksinomaan saaneet heidän takia. Haluamme, että he saavat kokea kuinka iso vaikutus heillä on ihmisiin, ja eritoten meihin suomalaisiin. Haluamme heidän tietävän kaiken sen onnen ja ilon minkä me kaikki koemme. Tarkoitus olisi koota nämä tarinat yhteen kirjaan, joka annamme sitten Hurtsille joskus tulevaisuudessa keikan yhteydessä, silloin kun sellainen vain julkaistaan.

Kuvat ja tekstit yms, pitäisi lähettää meille 15.5.15 mennessä. Voitte kirjoittaa kirjoitusohjelmalla tarinanne tai suoraan sähköposti viestiinkin sekä liittää valitsemanne kuvat. Jos haluatte lähettää kuvia postitse niin tulostakaa ne valokuvat paperille. Tarvittaessa teemme pientä muokkausta kuvillenne. Tekstit saavat olla pitkiä, siitä ei tarvitse olla huolissaan, sen parempi. Lyhyemmätkin tekstin ovat tervetulleita!

Olemme tämän projektin kanssa ajoissa liikenteessä, sillä kokoamiseen voi mennä parikin kuukautta. Olemme ajoissa tämän kanssa myös siksi, koska emme tiedä milloin Hurts julkasee albumin ja sitä myöten keikkoja ja on mukava ettei tämän kanssa tulisi kiire.

Kuvien, piirrosten yms lähettämistä varten saatte osoitteet kysymällä, koska emme halua niitä tällä julkisesti jakaa.
HUOM vain suomalaisille faneille. SAA JAKAAA!!
Kati & Susanna

kati.kauro@hotmail.fi
susanna.terho@hotmail.com


Tässä vielä linkki facebook ryhmään! https://www.facebook.com/events/1538647999736883/?context=create&previousaction=create&ref=2&ref_dashboard_filter=upcoming&source=49&sid_create=172496131

Linkkasin tän tonne Hurts-keskusteluun joku aika sitten, mutta ajattelin vielä tehdä erillisen keskustelun.