Tiiän, et täst aiheest löytää aika paljo jo kaikkee, mut haluun silti alottaa oman keskustelun.
Mulla on ollu ongelmana oikeestaa aina, et mä ihastun sillointällöin ja se tunne on siinä hetkessä tosi vahva (etenkin jos ihastus on vaikeasti saatavilla esim. seurustelee), mut sitku se toinen osapuoli kiinnostuu musta tai antaa enemmä huomioo nii mä pakenen.
Olin suhteessa n. puol vuotta sitte vielä, mut muo alko tosi paljo ahistaa se suhde, vaikka siin ei perjaattees mitää vikaa ollukkaa. Aina ku oltii kahestaa, must tuntu etten ikinä haluu päästää siit irti, mut sitku olin yksin nii aloin vaa miettii asiaa iha liikaa ja ahistuin. Otin tosi paljo omaa aikaa ja sit se poikaki tajus etten enää haluu suhdetta.
En ymmärrä miks oon tälläne. Haluun olla jonku kaa, haluun tuntee sen lämmön ja läheisyyden, mut se kuitenki ahistaa.
Onks muil samanlaist. Kertokaa mite ootte päässy sitoutumiskammost yli vai pääseeks siit ja ootteks nykyää suhtees??