Surswoop9.9.2018 13:16
1/2
Miten voit just nyt?

Itse voin aloittaa.

7.9.18 perjantai.. Halusin tavallaan kuolla ja olin jo sillan kaiteen toisella puolella odottamassa, että hyppään. (Alun perin halusin vain istua kaiteen päällä ja tulla takaisin osastolle, mutta iski voimakkaampi paha olo ja tein sitten noin. Tavallaan elää, tavallaan kuolla. Halusin vain että olo helpottuisi jotenkin).
Ohikulkijat pysähtyi ja yrittivät puhua järkeä. Aloin vain itkemään ja tärisemään kunnolla. Koska minulla oli chokerin tyylinen "kaulapanta" t-paidassa, ohikulkijat otti kiinni paidasta ja hupparista, jolloin en saanut kunnolla henkeä, kun se kaulajuttu kiristi kaulaani. Yskin siinä sitten kivasti. Soittivat hätäkeskukseen ja poliisit tulivat. Olin ihan lukossa, kun poliisit tulivat. Poliisi ja muut nostivat minut sieltä kaiteen toiselta puolelta sillan puolelle.. Poliisi saattueella tulin takaisin osastolle. Kyydissä vaan itkin ja puhuin kohtauksesta. Olin osastolla varmaan jonkinlaisessa shokissa, kun en meinannut ymmärtää yksinkertaisia asioita. Sain onneksi rauhoittavaa.

Miten menee nyt? Minulla menee oikeasti vaikeasti, vaikka näytän muille osaston työntekijöille tai äidille, että kaikki on hyvin ja mainiosti jne. Riitaa kaverin kanssa, pettymykset ahdistaa, tuntuu että olisin epäonnistunut, lopen uupunut. Välillä hymyilen ja näin, mutta sitten iskee taas huono olo ja mietin kaikkea huonoa, negatiivista. Ahdistaa oma itseni ja osasto asiat jne.

Toivon, että teillä menee paremmin.