FloatingInTheAir15.8.2018 16:13
1/4
Miten lähestyä koulukaveria?

Olen vähän ihastunut kaveriini koulussa. Tai sanotaanko, että mietin koko ajan, olenko ihastunut häneen. Mutta ainakin vähän kyllä. Tää kaveri on siis tyttö, mutta sanoi olevansa queer ja tietää, etten ehkä itsekään ole hetero. Hän kuuluu kuitenkin omaan kaveriporukkaansa ja vaan välillä juttelen hänen kanssaan. Olen enimmäkseen koulussa toisen ystäväni kanssa (ehkä vähän liikaakin). Emme kunnolla edes tunne toisiamme tämän ehkä-ihastukseni kanssa. Miten voisin tutustua häneen paremmin - kaverimielessä tai ihastusmielessä? En viitsi mennä koko ajan juttelemaan hänelle tai pyytämään häntä jonnekin kahdestaan, varsinkin kun olemme jo olleet kaksi kertaa yhdessä elokuvissa (ennen kuin ihastuin häneen). En tiedä paljonko hän pitää minusta edes kaverina, ainakaan hän ei erityisesti kysele minulta mitään tai yritä tutustua paremmin. Oon tosi epävarma ja tuntuu, ettei hän kuitenkaan pitäisi minusta. Tämän vuoksi en tahtoisi muiden huomaavan että pidän hänestä erityisesti. Pelkään että jos hän saa tietää ajatuksistani, hän vaivaantuu tai pettyy, koska on ajatellut minun vain pitävän hänestä ystävänä. Tai ehkä hän ajattelee että olen nolo.

Samaan aikaan kuitenkin vaan haluan ihastua häneen kunnolla, en halua sellaista epävarmuutta kun en tiedä kenestä tykkään.

Neuvoja tai ideoita?