Oon ollut nyt kiinnostunut yhdestä pojasta, jonka kanssa kävin viimevuonna treffeillä hänen aloitteestaan. Niistä treffeistä on jo aikaa, ja silloin kumpikin ainakin näytti olevan kiinnostunut toisistaan, mutta asia jäi siihen eikä oikeastaan johtanut mihinkään silloin.
Nyt kumminkin ollaan nähty porukassa muutaman kerran, ja päädyttiin uudeksi vuodeksi samaan paikkaan. Lähdin kyseisestä paikasta poikaa aikaisemmin, jolloin tämä sanoi ystävälleni haluavansa minut sinne. Ajattelin että mikäs siinä ja kun tulin, hän tuli halaamaan jonka jälkeen suudeltiin... Juteltiin kaikkea sen jälkeen ja hän vaikutti myös kiinostuneelta, halasi minua kun oli kylmä yms, ja halusi mennä samaa matkaa kotiin.
Ajattelin että ehkä koko juttu meni kännin piikkiin, mutta hän väitti lopussa ettei ole enää kännissä. Kun meidän tiet erkani, suudeltiin uudestaan ja sanottiin että täytyy nähdä ja oli kivaa yms.
Mutta nyt en tiedä miten jatkan. Ollaan puhuttu somessa tuon jälkeen jonkun verran, mutta haluaisin saada tietää oliko tuo hänelle vain uuden vuoden pusu vai onko hänkin kunnolla kiinnostunut... Pelkään että vaikutan ahdistavalta jos tulen suoraan kysymään mitä mieltä hän on jutusta esim snäpissä, mutta en haluaisi elää ns. turhassa
toivossakaan.
Mitä mun pitäisi tehdä?