Erosin 4vuoden parisuhteesta n. 2kk sitten. Ero oli minulle aluksi hyvin vaikea käsittää ja olin muutaman viikon todella rikki.
Sitten itsetutkiskelun jälkeen ymmärsin miten huono suhde oli, minua ei kunnioitettu lainkaan enkä ollut enää pitkään aikaan onnellinen. En haluaisi enää missään nimessä palata exäni kanssa yhteen. Näin häntä muutama päivä sitten, eikä se herättänyt minussa mitään tunteita, ei surua, kaipuuta tai mitään muutakaan.
Sanoin itselleni että tämän neljän vuoden jälkeen sinkkuilen oikein kunnolla, enkä mene sotkeutumaan miehiin sen vakavemmin, mutta miten kävikään. Tottakai olen aivan korviani myöden ihastunut erääseen jolta saan jopa vastakaikua, ja pohdinkin, kannattaisiko minun vielä vain olla yksin ja "varmistua että olen päässyt eksästäni yli?" Vai voinko vain antaa mennä ja katsoa mitä tapahtuu? Kyseessä ensimmäinen parisuhteeni ja ensimmäinen eroni, enkä haluaisi satuttaa itseäni, saati ketään muuta!
Milloin itse olit valmis uuteen suhteeseen eron jälkeen?