Alotan nyt vaikka siitä. Että olen hyvin yksinäinen. Oon ollut jo kauan aikaa, mul ei oo kun pari kaverii joidenkaa oon joskus vapaa ajalla ja pari frendii koulussa jonka kaa oon/olin. Sillä en tällä hetkellä käy koulua masennuksen ja ahdistuksen ja jatkuvan väsymyksen takia jonka takia en pysty oikeastaan mitään tekemään. Must tuntuu ettei mun "parastakaveria" kaan kiinnosta enään vittuakaan mä, mun seura ja mun asiat. Se kyl tietää täst mun tilanteest, ja must ois kyl aika tärkeetä jos ihminen on masentunut, et senkaa olis ja kysyis mitä sulle kuuluu eikä vaan vastaa sillee "en ehi" tms. jos kysyn voiks olla. koska se mun "paraskaveri" on sen muidenki kavereidenkaa kokoajan. Saan vaan nähä aina sen snäpin ms miten se taas on muidenkaa, vaik mä oisin kysyny sitä joitain päivii sit näkee mua. Mul tulee niin paska fiilis tost ettei ees sitä voi vähääkään kiinnostaa mun asiat ja mun seura, vaan kaikki muut tuntuu olevan sille tärkeimpiä. Oon tuntenu sen kuitenki ala asteelt asti. Ja ne kaikki sen nykyiset frendit joidenkaa se on kokoajan, niin se on tuntenu ne mua paaaaaljon vähemmän aikaa. Mul ei oo ikinä ennen ollu mitää pahaa sanottavaa täst parhaasta kaverista. Mut nyt kyl on, koska se ei vaan ymmärrä milt tuntuu olla masentunut, kokoajan vaa himas tekemät mitään, ilman frendei, näkemät ketään. Koska sil asiat on hyvin. Sil ois nytki aikaa mulle, koska lopetti harrastuksen joka vei tosi paljon aikaa silt, mut nyt sil ei oo sitä harrastusta enään. Niin sil ois kyl aikaa olla munkaa, mut ei. Se on kaikkien muiden paitsi mun kanssa. Mä en vaan enään jaksa tätä. Mä en haluu olla kokoajan yksin, olla yksin makaamassa sängyssä päivät pitkät, tosin kyllä mä välillä jossain käyn mutta en kavereiden kanssa. Mä en haluu olla tällänen masentunu joka elää jossain saatanan pimennyksessä kokoajan! Mä haluun elämään jotain iloo, ja mun elämän takasin! se oli viel pari vuot sit hyvin mut sit vaa kaikki jotenki muttu.