Hei, en tiedä mikä tämän keskustelun pointti on, mutta minun oli pakko tulla jonnekin purkamaan tätä ahdistusta. Minulla oli siis tänään autokoulun ajotunti ja menimme ensimmäistä kertaa moottoritielle. En tiedä, miten tämä on edes mahdollista, mutta tein kaksi kertaa peräkkäin saman aivan järkyttävän virheen, joka oli viedä meiltä molemmilta ja vielä ties keneltä ulkopuoliselta hengen.

Olin siis liittymässä kiihdytyskaistaa pitkin moottoritielle ja opettajani käski minun kiihdyttää niin nopeasti kuin mahdollista sataseen. Minulla oli kiihdyttäessä ensin kolmosvaihde päällä ja ope käski vaihtaa neloseen. Luulin sitten tehneeni niin, mutta kun nostin kytkintä auto hypähti ja jarrutti todella voimakkaasti. Olin vahingossa vaihtanut nelosen sijaan kakkosvaihteen. Opettaja meni aivan paniikkiin ja rupesi huutamaan ja minäkin sitten pelästyin niin, että painoin paniikissa jarrua. Takaamme oli tulossa monta autoa ja oli aivan tipalla, että en aiheuttanut kokonaista ketjukolaria. Onneksi muut ehtivät reagoida tarpeeksi nopeasti ja selvisimme säikähdyksellä.

Hetken päästä ajoimme pois moottoritieltä ja heti sen jälkeen liityimme takaisin. Kun pääsimme uudelleen kiihdytyskaistalle, olin jo valmiiksi aivan hermoraunio ja käteni suorstaan tärisivät. Ajoimme tällä kertaa kahden suuren rekan välissä. Siinä kävi niin, että vaikka kuinka yritin rauhoittaa mieleni, en tiedä miten näin edes voi käydä, onnistuin jälleen vaihtamaan nelosesta kakkoseen. Taas järkyttävä moottorijarrutus ja opettaja huutaa, että jäämme rekan alle. En pystynyt tekemään mitään, jäädyin aivan täysin ja jäin vain odottamaan tulevaa törmäystä. Luojan kiitos ope sentään oli tällä kertaa varautunut ja vaihtoi itse neloseen ja niin pelastuimme taas.

Loppu ajotunti meni ihan kunnialla, kun suljin molemmat tapaukset tiukasti mieleni ulkopuolelle. Ajattelin, että hermoilen ja ahdistun vasta kotona. Tärkeintä on, että selviän lopusta ajotunnista ehjänä kotiin. Niinpä sitten, kun tunti viimein päättyi ja ope jätti minut kotiovelle, olen koko päivän vain pyöritellyt mielessäni mitä olisi voinut käydä, miten olisimme voineet kuolla. En saa tätä pois päästäni, enkä tiedä miten voisin rauhoittua. Tunnen olevani maailman kamalin kuski ja että minulle ei pitäisi koskaan myötää korttia. Onkohan maailmassa ketään joka on tyrinyt ratissa yhtä pahoin ja vielä kahdesti. Tuntuu että tämän on oltava ennätys.

Kirjoituksellani ei ole sen suurempaa tarkoitusta, kun saada selittää tämä jollekulle. Kiitos jos luit loppuun. Toivon, että jos siellä ruudun toisella puolella on joku, joka tuntee möhlineensä tänään kaiken niin tiedät ainakin, että et ole ainoa. On aina joku joka epäonnistuu vielä sinuakin pahemmin, jos se nyt yhtään lohduttaa.