jokumuijja21.3.2020 15:23
1/3
masennus

Hei

Tiiän että tää on sellanen aihe joka koskettaa aika monia nuoria mukaanlukien itseäni. Eli siis masennus. Ite kärsin masennuksesta ihan sairautena ja olen hoidossa (minulla on ihan perus masennuksen oireet), mutta silti tuntuu ettei se riitä. Vaikka käyn juttelemassa kuraattorille ja hän miettii tarvitsisinko lääkitystä olen aivan liian alaalla. Masennun päivä päivältä enemmän. Käyn vielä peruskoulua ja se on sinäällään helpotus sillä hoitoon pääseminen oli niin helppoa. Aluksi juttelut auttoivat mutta vähän aikaa sitten kun paras kaverini ja oikeastaan ainut todella luotettava jolle kerron kaiken veti välit oon vaan itkeny joka päivä enkä oo pystyny tekemään yhtään mitään. Kävin kavereiden kanssa mutta oli pakko lähteä sillä en pystynyt olla masentumatta ja aloin vain itkeä enkä halunnut muiden huomaavan. Mulla on hyviä kavereita kyllä muilla luokilla mutta omallani ei tietenkään ole ketään ja lisäksi jokainen siellä vihaa minua joten olen iloinen että pääsen yrittämään luokan vaihtoa tämän korona tapauksen jälkeen. Lisäksi ainoisiin ilon aiheisiini kuulu se kuinka helposti saatan saada vaihdon sillä kun laskee minun entisen kiusaamiseni, masennuksen ja sen kuinka minua syrjitään ja vihataan omalla luokallani mikäon aina koulua käydessäni ollut sama tilanne mutta en ole koskaan hakenut vaihtoa ja lisäksi positiivista on että olen sentään saanut jonkun sorttisia kavereita tässä viime syksynä. Oikeastaan he ovat ensimmäiset kaverini ikinä. Itkemistä en ole saanut loppumaan ja on alkanut tulla itsetuhoisia ajatuksiakin entistä enemmän ja on ollut lähellä että olisin alkanut tekemään itselleni jotain. Lisäksi minulla on kauheita ulkonäkö paineita vaikka tiedän että olen kaunis ja hyväkroppainen enkä tarkoita itserakkaasti sanottuna mutta silti koen itseni läskiksi ja rumaksi vaikka se ei totuus olekkaan.
Minulla on alkanut särkeä päätä aivan järkyttävästi sekä olen ollut kotona vain sängyn pohjalla katsomassa netflixiä. Mikä eiole minun tapaista. Koulussa olen aina ollut 9-10 oppilas ilman kokeisiin lukemistakin mutta nyt olen alkanut tippua ja uskon sen johtuvan kaikesta tästä jota nyt on tapahtunut viimeisen puolen vuoden sisään.

Haluisin kuulla onko teillä mitään samaistuttavaa tai muuten vaan vaikka et masennuksesta kärsisi tai ylipäätään mistään niin olisi mukava kuulla miten menee.

Jos haluut jutella mun kaa enemmän kahden kesken asioista tai tulla piristää niin pistä vastauksii ihmees ni voin annella vaikka mun snäppii.

Toivottavasti teil menee paremmin ku mulla. :)