Ärsyttää, tänään sain tietää että suunnitelmani kariutuivat eli saan kirjoittaa lyhyen matikan vasta syksyllä 2019 valmistumiseni jälkeen... Minulla on siis matikka ollut ylimääräisenä kokeena, ja kirjoitin pitkän matikan tänä syksynä. Se ei kuitenkaan mennyt suunnitelmieni mukaan enkä todennäköisesti päässyt siitä läpi, joten suunnitelmissa oli kirjoittaa lyhyt matematiikka nyt keväällä 2019. Tämä ei ole kuitenkaan mahdollista, koska ylimääräisen hylätyn kokeen tasoa ei saa vaihtaa uusittaessa, mutta pakollisen aineen tason vaihto taas onnistuisi. Turhauttavaa, koska olin jo alkanut kertaamaan hyvällä vauhdilla kevään 2019 lyhyen matikan ylppäreitä varten, ja tänään selvisi, ettei se olekaan mahdollista. Olin siis keskustellut aiemmin lyhyen matikan kirjoittamisesta lukioni opettajien kanssa, ja hekin saivat vasta tänään tiedon, että ei onnistukaan. Aika epäreilua, että tieto asiasta tuli vasta nyt...
Pitkää matikkaa en aio uusia, koska kyvyt eivät yksinkertaisesti riitä. Tutkinnon täydentäminen valmistumisen jälkeen kuitenkin onnistuu millä tahansa aineella. Joten, suunnitelmissa olisikin kirjoittaa lyhyt matematiikka vasta valmistumiseni (kevät 2019) jälkeen eli syksyllä 2019, koska sitä todennäköisesti tulen tarvitsemaan jatko-opintoihin hakiessa.
Onko muita samassa tilanteessa olevia, ja miten meinasitte tehdä matikan kirjoittamisen suhteen?