Iltaa!
Minua on siis yläasteelta lähtien ahdistanut olla koulussa. Se ei ole opiskelun takia, eli työmäärä on mielestäni sopiva, eivätkä koeviikot/kokeet oikeastaan stressaa.
Minua jännittää kävellä ihmisten ohi esimerkiksi käytävillä, ja ruokalassa olo ahdistaa, koska se on lähes aina täpötäynnä. Ahdistus alkaa heti koulun ovesta sisään kävellessä, kun näen ne kaikki ihmiset siellä käytävillä. Tuntuu, kuin he kaikki tuomitsisivat tai katsoisivat minua.
Mutta ahdistus ei koske pelkästään käytäviä ja ruokalaa. Olen myös oppitunneilla jännittynyt. Minun on vaikea uskaltaa juoda juomapullostani tai raapia vaikka korvaani, jos sitä kutittaa. Tämä ahdistus (vai mikä nyt onkaan) siis hankaloittaa koulunkäyntiäni. On vaikea keskittyä opetukseen, jos samalla mietin, milloin uskallan kaivaa repustani vaikka sen juomapullon.
Lisäksi luokissa on yleensä päälle 30 ihmistä, ja se on suuri määrä minulle. Tuntuu ahdistavalta, koska ihmisiä on niin paljon, enkä tunne heitä. En uskalla viitata, koska puhuminen niin ison porukan kuullen pelottaa.
Ja pahin on vielä edessä: esitelmät. Miten voin uskaltaa pitää esitelmän TUNTEMATTOMILLE, jos käytävillä kävely ahdistaa. Esitelmiä on niin paljon, enkä tiedä, mitä voin niiden kanssa tehdä. Ne ahdistavat minua jo kauan ennen esittämistä.
Lukio todella on lähtenyt minulla huonosti alkuun. Kuten alussa jo mainitsin, ahdistukseni ei siis johdu itse opiskelusta vaan koulussa olemisesta. Tarkemmin vielä, tuntemattomista ihmisistä. Kehen minun kannattaa ottaa yhteyttä, koulupsykologille, terveydenhoitajalle,.., että saisin jotakin helpotusta tilanteeseeni? Onko jotain vinkkejä tai muuta, mikä voisi auttaa?