Cel1ne27.8.2020 18:50
1/5
Lpr lukiot?

Moi, kyselisin kaikilta, jotka käy tällä hetkellä joko Kimpisen tai Lyseon lukiota Lappeenrannassa. Kumpi lukio on ollut/vaikuttanut mieleisemmältä tai jossa on ollut mukavampi ilmapiiri? Olen itse Kimpisessä, ja hieman kadun päätöstä etten mennytkään Lyseoon.

Kimpinen on kokemukselta kouluna ihan pätevä, ja oppimaan sinne on tultukin, mutta tuntuu, että Kimpisessä on vaikea saada kavereita, ja ilmapiiri on jotenkin painostava. Ihmiset vaikuttaa sellaisilta, joiden kanssa en voisi kuvitellakkaan oikeaa ystävyyttä. Olen yrittänyt jutella samalla kursseilla olevien ihmisten kanssa ja tehnyt tuttavuutta, mutta tuntuu, että ne tyypit eivät edes halua tutustua, ja omat vain omissa porukoissaan ja heillä on omat inside juttunsa.
Oon käynyt Lyseolla useita kertoja, ja siellä taas ilmapiiri vaikuttaa paljon paremmalta, ja tuntuu että kaikki ovat jo löytäneet siellä oman porukkansa, ja todella monet ihmiset vaikuttavat mukavilta ja helposti lähestyttäviltä.

Olikohan sittenkään huhut valetta mitä oon aina kuullut, että Lyseo olis parempi kuin Kimpinen?

Ps. Kokemus on kaikille yksilöllistä, joten älkää suuttuko tästä, ja myös ikäluokka saattaa vaikuttaa asiaan, uskon että joka koulusta löytyy myös hyviäkin tyyppejä, sekä tottakai sopeutuminen vie aikansa, mutta haluan nyt kuulla teidän mielipiteenne. :3