Poistunut demittäjä12.12.2015 23:00
1/6
Sano yksi katsomisen arvoinen leffa jokaiselta vuodelta

Tylsistyn yötöissä ja viime yönä katsoin kolme leffaa, jotka sattui olemaan vuosilta 1984, 1985 ja 1986. Päätin, että jatkan samalla kaavalla eli tänä yönä on vuorossa leffa vuodelta 1987. Kerro lempileffasi vaikka jostain 70- tai 80-luvun alusta tähän vuoteen saakka. Pointti on valita vain yksi jokaiselta vuodelta. Kun jossain vaiheessa pääsen tähän vuoteen asti, aloitan alusta jostain vanhemmasta leffasta.