Moi! Ehkä viikko sitten aloin kirjottamaan itselleni nälkäpeliä. Eilen päätin että haluan kuulla muiden mielipiteitä tekstistäni. :) oisko kukaan kiinnostunu kommentoimaan mistä kohdista piti, mistä ei pitänyt, mitä kannattaisi muuttaa kirjoittamisen kannalta, kirjoitusvirheistä (yritän parhaani mukaan välttää) , tai olisiko joku kiinnostunut edes lukemaan? :) tässä esimakua millaista tekstini tulisi olemaan:
Zoe
Nousin metallilaatan päällä. Halusin hidastaa aikaa, pysäyttää ajan tälle minuutille. Juuri tälle. Sillä minuutin päästä kaikki saattaisi olla ohi. Minuutin päästä ruumiini saattaisi jo jäähtyä. Oksennusreflexit käynnistyivät ja sain juuri nielaistua ennen kuin olisin tehnyt jotain mitä kukaan ei ole vielä ikinä tehnyt nälkäpelissä; oksentaa jo metallilaatalla. Suuhuni jäi silti inhottava maku.
Katson ympärilleni, metsää ja niittyä. Näytti siltä, että metsä vei puolet areenasta, ja niitty puolet. Mutta ehkä se vain tarkoituksella näytti siltä. Kahden laatan päässä näin samalta vyöhykkeeltä olevan Katien. Hän oli polvillaan. Voikohan hänkin huonosti?
Runsaudensarven lähellä näkyi reppuja. Vain reppuja. Noin kymmenen metrin päässä minusta oli haalean vaaleanpunainen reppu ja tähtikuvioinen reppu. Päätin yrittää napata kummatkin, jos ehtisin.
“Kolme, kaksi, yksi, hyvää nälkäpeliä!”
Nappasin kummatkin reput ja lähdin kohti metsää. Nopeammin, hoputin jalkojani, nyt on kyse elämästä ja kuolemasta. Lähes naurahdin, koska siitä tässä kirjaimellisesti oli kyse. Minun elämästäni. Edessäni oli poika, jolla oli suuri maastonvärinen reppu, joka näytti lähes rinkalta. Hän oli hidas. Samassa korvani ohi viuhahti jotain. Keihäs.
Keihäs lentää ohitseni ja osuu pojan kylkeen. Poika kaatuu ja huutaa niin kivuliaalta kuulostaen, että melkein juoksen auttamaan häntä. Silloin muistan että olen nälkäpelissä. Enkä selviä auttamalla toisia. Katson taakse. Siellä on tyttö jolla on punertavat hiukset. Tiedän hänet. Hän on ammattilainen. Mutta…
poika on samalta vyöhykkeeltä. Vyöhykkeeltä neljä. Heti ensin tyttö tappaa lähimmän ihmisen tältä kentältä. Silloin tajuan että hän ehkä yrittikin osua minuun. Minua puistattaa.
Tytöllä ei onneksi ole toista keihästä, mutta hänellä on kirves. Pitää olla nopea, vaikkei hän jaksakaan heittää sitä. Hän voi silti olla nopea juoksemaan. Yhtäkkiä tyttö lähteekin eri suuntaan. Poika näyttää kuolleelta, joten haen hänen rinkkansa. Kolmella repulla juokseminen on vaikeaa, joten en pääse kovin nopeasti. Kukaan ei silti seuraa minua.
Kävelen arviolta puolitoista tuntia ennen kuin uskallan pysähtyä. Jalkani tuntuvat muusilta. Tiputan reput maahan. Avaan ensin rinkan. Siellä on taskulamppu, juomapullo joka on puolillaan, iso kimpale vuohenjuustoa ja tyhjä muovirasia. Päätän varastoida rasiaan marjoja ja yrttejä, jos satun löytämään syömäkelpoisia. Niinkuin aivan varmasti tulen löytämään. Vyöhykkeeltä 11 tuleminen on sinäänsä etu, jos maastona on metsää. Pienempikin reppu olisi voinut riittää näin vähälle määrälle, mutta en valita. Avaan seuraavaksi tähtikuvioisen repun. “Mitä..?” huudahdan vahingossa ääneen. Siellä ei ole mitään. Reppu on täysin tyhjä. Katson ympärilleni, mutta kukaan ei varmasti ole kuullut huutoani. Tutkin myös sivutaskut. Ei mitään. Yhtään mitään. Heitän repun suutuksissani puuta vasten ja kuulen kolahduksen. Nousen ylös ja tutkin puuta. Painan kaarnaa ja huomaan, että puussa on sileäksi hiottu kolo;
kolo jossa on pieni pullo. Se näyttää lääkepurkilta. Mietin hetken ennenkuin otan sen;
en usko että kolo on jonkun tribuutin. Kukaan ei olisi voinut ehtiä tänne asti, kaivertaa täydellistä koloa, ja laittaa kaarnaa siihen päälle huolellisesti, että kolo ei näy. Ei, sen täytyy olla pelinjärjestäjien. Ojennan kätenä kunnes kiskaisen sen nopeasti takaisin.
Entä jos se on ansa?
Pelinjärjestäjät eivät takuulla haluaisi, että minä vain räjähdän, he haluavat että muut tribuutit tappavat kaikki, he eivät auta siinä. Ja sitä paitsi, se olisi jo räjähtänyt kun heitin repun siihen.
Otan pullon ja tutkin sitä. Siinä on pääkallo-merkki. Se tarkoittaa nopeaa kuolemaa. Se on myrkkyä. Päätän sulloa sen maastokuvioiseen rinkkaan. Tai siis reppuun. Ehkä voin tappaa sillä itseni, jos voin sen avulla säästyä kivuliaalta kuolemalta.
Viimeisenä avaan pinkin repun. Siellä on… mitä? Kynsisetti? Mihin tarvitsen sitä? Kynsisakset, viila ja pinsetit. Outoa.
Siellä on myös tähdenmuotoinen leipä ja ja kymmenen pientä veistä sidottuna toisiinsa. Hyvä, veitsenheitto on helppoa. Sullon kaikki tavarani rinkka-reppuun, koska se on käytännöllisimmän värinen, muut reput hautaan lehtien alle. Sitten jatkan matkaa.
Muistan edellisen neljännesjuhlapelin; 75. peli. Siinä oli Katniss- niminen tyttö. Muistan hänet. Hän oli myös 74. pelissä. Katsoimme vanhoja pelejä nauhalta kun valmistuimme peliin. Hän oli todella ovela ja viisas. Hän esimerkiksi sitoi itsensä puuhun yöllä. Haluaisin tehdä niin, mutta minulla ei ole köyttä.Silloin muistan myös koulun historian tunnit:
Katniss oli pelastanut vyöhykkeet muutamaksi vuodeksi nälkäpeliltä, mutta kymmenen vuoden kuluttua uusi hallitsija aloitti ne taas.Nyt on menossa neljäs neljännesjuhla, tällä kerralla poikien ja tyttöjen laput ovat samassa kulhossa, oli mahdollista että areenalle joutuu tyttö ja poika, tyttö ja tyttö, tai poika ja poika.
Niinkuin minä ja Katie. Tulemme molemmat vyöhykkeeltä 11.