Älkää kysykö täältä laihdutusvinkkejä, koska ne "vinkit" joita oon tässä viime aikoina nähny on osa ihan sairaita ja epäterveellisiä. Kouluttamattomat lapset ja teinit EIVÄT ole päteviä antamaan kenellekään ohjeita laihduttamiseen.
Olette hyviä juuri sellaisenaan kuin olette. Jos paino kuitenkin huolestutta tai joku kiusaa, käykää juttelemassa terveydenhoitajalle, vanhemmille tai ihan kenelle tahansa luotettavalle aikuiselle. ÄLKÄÄ seuratko demistä saamiamme ohjeita, koska muuten menetätte fyysisen ja psyykkisen terveyden pitkäksi aikaa.
Älkääkä kukaan enää kertaakaan antako ainuttakaan vinkkiä tai ohjetta, koska te ette voi tietää minkälainen tilanne ruudun toisella puolella oikeasti on ja miten teidän viesti vaikuttaa toiseen henkilöön.
Syömishäiriöt ja muu ruualla leikkiminen ei ole mikään leikin asia eikä ainoankaan lapsen tai esiteinin kuuluisi stressata omasta painostaan tai ruokavaliosta näin paljoa.
@demifi @Demi_Essi ja ketä muita teitä olikaan: HÄVETKÄÄ. Näitä keskusteluita on IHAN KOKO AJAN. Tälläkin hetkellä keho-osiossa on vaikka miten monta laihdutukseen liittyvää keskustelua. Tehkää työnne kunnolla.