Kurkkumopo11.9.2018 12:46
1/1
LAHDEN LUKIOT

Hei, tarvitsisin hieman apua; asia koskee Tiirismaan ja Kannaksen lukioita.

Olen 9lk, ja yhteishaku olisi helmikuun lopussa. Tiedän, että on hieman aikaista miettiä jatko-opiskelupaikkoja, mutta aika menee nopeasti, niin olen alkanut jo nyt ottamaan selvää niistä.
Olen päättänyt, että menen ensi vuonna joko Kannakseen tai Tipalaan, mutta en osaa päättää kumpaan. Lyseoon keskiarvo riittäisi ja Yhtäriin juuri ja juuri (jos ei satu laskemaan), mutta en halua kumpaakaan koulujen välisen kilpailun vuoksi. Peruslinjalle ajattelin tähdätä.

Tipalassa olisi mainiot kansainvälisyys mahdollisuudet, mutta Kannakseen menisi hyvä ystäväni. Muuten molemmissa lukioissa vaikuttaa olevan melko samanlaiset opiskelumahdollisuudet (musiikki-, kuvis- ja IB-linjaa lukuunottamatta). Tiedän, että lukiota ei pidä valita kavereiden valintojen perusteella, mutta olen erittäin huono sosiaalisissa tilanteissa yksin, enkä sulkeutuneen persoonallisuuteni takia pysty luomaan helposti suhteita, joten olisi helpompaa/vähemmän pelottavaa, jos lukiossa olisi joku jonka tunnen.

Olen lukenut netistä, että Tipala ja Kannas ovat jo hallinnollisesti yhdessä, ja virallinen yhdistyminen tapahtuisi 2020, jolloin olisin lukion kakkosella. Silloin Tipala siirtyisi Kannaksen ja muotoiluinstituutin tiloihin. Mietinkin, että onko sillä sitten enää mitään väliä, kumpaan menen? Luulisin, että saan enemmän tietoa kun yhteishaut lähestyy, mutta olisi kiva kuulla enemmän tietoa/neuvoja, jos täältä löytyy Tipalan ja Kannaksen nykyisiä ja entisiä oppilaita.