ötti29.5.2019 10:01
1/5
KYSELY: Millaisia tapahtumia nuoret kaipaavat?

Moi!

Olen järkkäilemässä kotikaupungissani kesän aikana muutamia ilmaistapahtumia, joiden kohderyhmä olisi siellä alle 18-vuotiaissa. Eli about 14-17 vuotiaita olisi kiva tavoittaa ja saada liikkeelle, heille kun ei ole paljoa ko. toimintaa paikkakunnalla. Nyt minua kiinnostaisikin esim. se, että millaisia asioita te nuoret harrastatte, mistä asioista olette kiinnostuneita, millaiset tapahtumat kiinnostaisivat, mihin lähtisitte mukaan, millaisia tapahtumia kaipaisitte ja mitä vaikka itse järjestäisitte, jos voisitte. Mitään hirveän suureellista tässä ei ole mahdollista järjestää, mutta sanotaan nyt esimerkkinä vaikkapa jokin harrastekokeilupäivä ymym voisi olla kokoluokaltaan sellainen, mitä tässä haetaan. Mahdollisesti joku tapahtumista voisi olla myös jotain massiivisempaa :) Jos te rakkaat demiläiset voisitte kertoa kaikkea mieleenne juolahtavaa asiaan liittyen, niin olisin kiitollinen (kuten varmasti myös paikkakunnan nuoret) <3