Onko tää nyt kolmas viikko koiranpennun kanssa ja mieltä kalvaa epävarmuus. On ensimmäinen pentu, muttei todellakaan ensimmäinen koira. Aiemmin ollut noutajia ja sakemanneja, nyt valitsin rodun sen perusteella, et mitä odotan siltä kun se on aikuinen. Osasin kyllä odottaa, rotu ei ole helpoimmasta päästä (muttei todellakaan vaikeimmasta) ja ensimmäiset 2 vuotta menee siihen et yritän itsepäisestä koirasta saada tottelevaa ja kuuliaista, mutta silti kyseenalaistan kokoajan metodejani ja tietoa ja taitoani. Sitte yritän järkeillä et oon tehnyt pelkoagrestakin mallikansalaisen, kyllä mä nyt pennun hoidan ihan mennen tullen JA SILTI, mokaamisen pelko on vahvasti läsnä.

Pentu ei edes ole mitenkään erityisen "hankala". Matkustaa esimerkillisesti autossa, nukkuu 7 tuntia yössä ja selviää yksin lyhyitä jaksoja. Kissan kanssa menee kokoajan helpommin ja rauhottuu hyvin vaikka kesken leikin. Toki itsepäinenhän se on, ulkona ei tahdo olla (no en syytä kun siellä on niin kylmä) ja keskittymiskyky hakusessa, mutta koko ajan menee paremmaksi.

Silti, mieltä kalvaa "mokaamisen pelko". Jotenki kun on noita "rikki menneitä" koiria niin paljon nähnyt, niin pelkään ihan hirveästi et joudun paikkaamaan seuraavat 15 vuotta jotakin naurettavaa kömmähdystä, mitä en vain kyennyt näkemään.

Juuri koirakasvattajatuttavani sanoi et nyt ota rennosti, ei ainakaan tuo meidän yksilö niin helposti rikki mene, kun on niin poikkeuksellusen itsevarma pentu.

Halusin vain purkaa epävarmuuttani. Onko vastaavia kokemuksia?