Poistunut demittäjä6.10.2020 21:38
1/1
kutsutaankohan sitä julkkisihastukseksi

jos kyseessä on sellainen vähän pienempien teatterien kiertävä esiintyjä, jonka näytöksissä pyrin kaikissa kaupungissani käymään, kun niitä tulee. seuraan myös instassa ja hän seuraa takaisin mutta mitään kommunikaatiota ei ole koskaan ollut, paitsi kai noissa teattereissa kun tulee sellaisia abstrakteja pitempiaikaisia 1-1 katsekontakteja (mikä sinällään ei meinaa mitään). tulin vaan taas miettineeksi kun olin bussissa keskustassa tänään ja sattumalta näin hänet pyöräilemässä ja tuli heti sellainen aww-olo. hän näytti silleen tosi arkiselta ja sään pieksomalta siinä satulalla mutta se sai hänet näyttämään samaistuttavalta

ja tällä toisella jutulla ei ole oikeastaan mitään tekemistä edellisen asian kanssa mutta töissä oli iltavuorossa myös kollegana sellainen söötti jota en ollut nähnyt sitten viime talven, kun ei olla osuttu kohdalle. sen kanssa oli ihanaa taas jutella kaikkea ja samaistua ongelmiinsa/näkemyksiinsä. oli vaan hassua samana päivänä nähdä kaksi ihmistä joiden näkeminen aiheuttaa perhosia vastassa (kun sellaista ei mulla tapahdu juuri enää koskaan) vaikka nyt onkin tietysti satavarmaa että niitä perhosia edemmälle mikään ei koskaan johdakaan... saati että heitä näkisi muuten kuin sattumusten, tai ensimmäisen ihmisen kohdalla näytösten yhteydessä. mutta oikeastaan jo ne pelkät perhoset saa tuntemaan olonsa paremmaksi ja se on mukavaa