Aika aika ja aika. Kaikkialla lukee että aika auttaa. Ihan varmasti auttaakin, mutta tällä hetkellä ei lohduta ajatus siitä, että ehkä joskus puolen vuoden päästä selviän ja voin hengittää.
Istun tällä hetkellä koulussa, koitan hengittää ja selviytyä. Mua ei tällä hetkellä edes itketä, kun tuntuu että en tiedosta tätä tilannetta. Oon eronnut aiemminkin, 2x pitkästä suhteesta, mutta silti tää tuntuu pahemmalta. Tuntuu etten selviä yksin. Mulla ei ole juurikaan kavereita, enkä mä pysty kertomaan niille parille, että erosin taas. Mua masentaa ja ahdistaa aivan älyttömästi ja sairastankin masennusta, joten tää tilanne on vielä 100x pahempi jo tämänkin takia, koska tuo mies sai mut nousemaan sängystä. Mä en itse siihen pysty.
Olen tällä hetkellä kuin zombi, muhun sattui eilen todellatodella paljon. Tänää ei ollenkaa. Tai en tunne mitään.
Illalla siltä tuli viestiä kuinka ikävöi jo ja haluaa mut takasi. Tää on yksi on/off suhde taas, ja tiedän että ero sattuu vähemmän, mutta tuntuu että en selviä tästä

Joten nyt kysymys kuuluu, miten helkkarissa selviän tästä?
Ajan kanssa kyllä, ja näkemällä kavereita, jep. Mitä kun niitä ei ole?