Päätin muutama viikko sitten vähentää maitotuotteiden käyttöä ja ostin korvaaviksi tuotteiksi soijamaitoa ja soijapohjaisia jogurtteja. Hirveästi en maitoa muutenkaan käytä, ainoastaan kaakaossa joten muutos oli helppo. Käytin kevyttä soijamaitoa kaakaossa.
Mulla ei ole aknea, satunnaisia finnejä aina välillä. Nyt olen kuitenkin huomannut että leukaan on tullut PALJON pienen pieniä näppyjä ja joukossa on sitten isompia valkopäisiä finnejä pääsääntöisesti suun molemmilla reunoilla ja muutamia nenän ja suun välissä. Suun ympärillä on siis n. 5 pientä valkopäätä ja useita pienempiä näppyjä ja määrä todellakin tuntuu isolta yleensä finnittömissä kasvoissa.
Googlailin ja tuli vastaan artikkeleita joissa kerrottiin juuri soijatuotteiden voivan aiheuttaa iho-ongelmia suun ympärille, enkä nyt näe muuta syytä yhtäkkiselle näppylämäärälle kuin soijavalmisteet.
Mulla on nytkin jääkaapissa muutamia soijajuomia ja jogurtteja mutta en ole uskaltanut niitä syödä kun olen pikkuhiljaa saanut näppylät kuriin. Harmittaa että iho reagoi noin.
Ajattelin kokeilla sauraavaksi manteli ja kaurajuomaa, ovatko nämä parempia vaihtoehtoja? Entä mikä olisi hyvä rahka/jogurtti missä ei olisi soijaa? Äkkiseltään Alpron sivuja selatessa jokaisessa jogurttivalmisteessa oli soijaa.
Saa antaa vinkkejä :)