Jos joku arvaa/tietää, mistä runo kertoo, nii en tiiä, saat muumitikkarin xd
(HUOM! RUNO ON TEHTY TAANTUMAN AIKANA JA SIKS ON HUONOMPI KU YLEENSÄ XD)

Tuo tyttö niin hento,
Niin pieni,
Niin hauras.
Mieleltään avoin,
Luonteeltaan kiivas.
Hyppii häl' kultaiset kiharat rinnoillaan,
Silmissään säihkyy timantit tuhannet,
Hymyssään paistaa aurinko aamun tammikuisen.
Suuttuessaan räjähtää,
Iloitessaan palaa.
Ei hänt suruissaan nähty,
Ei koskaan itkenyt edessä toisien.

Vaan illan laskiessaan hennon pimeän,
Kuun taakse pilvien verhon piiloutuessa,
Häl' katse ulos ikkunasta juoksee.
Silmistään on kiilto pois.
Punoittaa poskensa,
Niit' kaunistii koristaa
Helmeilevät juovansa.
Vaik' määrä kyynelten on pieni,
Se valtamerelt' tuntuu.
Riuhtoo myrsky hänt rannasta,
Kohti syvää ja pimeää
Merta autuaana raivoavaa.
Ei tule loppua kyynelistään.

Hän ei tuntenut enää,
Sitä samaa iloa,
Sitä samaa surua,
Ei samaa raivoa,
Tai viiltävää kipua.
Oli tunto poissa,
Sen aikanaan vei tuo
Hirviö sini silmäinen.
Se katseellaan ruokki uskoa,
Epäonnistumista.
Veti se hänt' syvemmälle
Ja aina vain syvemmälle.
Välillä se saattoi satuttaa,
Vaan ei kipu tuntunut samalta.
Se turrutti ja kannusti
Uusia virheitä tekemään.

Tuo hirviö kasvaa sisällään,
Vaan ei hän enää jaksa pelätä.
Se otteeseensa kerran otti,
Siinä meni onni,
Ilo ja riemu.
Vaan joskus tietää tyttö löytävänsä
Sen, joka hänel vain kuuluu.
Sen aarteen kimmeltävän
Ja onnen, ikuisesti kestävän.
Ehkä joskus saa pannan kaulaansa tuo,
Hirviö musta, Sini silmäinen.
Silloin tulee tytöstä ehjä
Ja vielä kerran iloinen.

Eli siitä, Koittakaas arvata tai Tulkita xd (en usko et kukaa ees yrittää xd)