evlik4.7.2017 2:02
1/3
Selittämättömiä "ahdistuskohtauksia"

En ikinä ajatellut tästä keskustelua tehdä muttei lukemattomat googletukset oo tuottanut tulosta enkä oo kohtalontovereita löytänyt - tässä vaiheessa mainitsen jo että ammattiapu on etsinnässä eikä Demi ole lääkäri, mutta jospa jollakin olisi samantapaista vaivaa ja osaisi itse kertoa, onko syytä löytynyt.

Olen aina ollut ns. perussosiaalinen, kavereita ja tuttuja on lukemattomia joiden kanssa helppo pitää hyvät välit ja riidelläänkin todella harvoin. Itsetunto kunnossa, ulkonäön puolesta ihan ok ja omaan luonteeseen jne ominaisuuksiin oon täysin tyytyväinen. Ei pelota muiden mielipiteet tai negatiiviset kommentit, "mitäköhän noi ajattelee musta"- ajatus ei käy kovin usein mielessä. Ei pelota ajatus tilata pitsaa, kysyä tuntemattomilta apua tai pitää luokan edessä puhetta jne eli näiltä sortin olen ihan täysin tavallinen ja rohkeutta kanssakäymiseen löytyy kyllä. Ok välit vanhempiin, kiva kumppani, ei mitään kummosempia lapsuudentraumoja jne.

Muutama vuosi takaperin alkoi tuttujen ja kavereiden seurassa ahdistamaan tilanteissa, jossa hauskaa "kuuluisi pitää" - sen ikäisenä tehdyt yökylät ja illanistujaiset alkoi ahdistaa varsinkin jos väkeä yli kolmen kaverin. Nykyään selittämättömästi sekä selvinpäin mutta erityisesti alkoholi nauttineena n. kerran kuussa saan selittämättömiä kohtauksia joita saattaa laukaista ei-mikään tai jokin pieni ikävä kommentti. Menen hiljaiseksi, tunnen tarvetta olla yksin ja saan pakkoajatuksia ja kiva ilta päättyy kuin seinään. En ajatellut aluksi hakea apua, mutta nyt mennyt vaikeaksi - mm. baarissa vessassa päätä hakattu seinään verille asti ja abiristeilyllä hapenottokyky täys nolla.

Pakko siis päästä olemaan yksin, hakeudun jonnekin yksinäni istumaan ja pakkoajatuksia kuuntelemaan. Usein kertoo kuinka yksinäinen ja surkea oon, kuinka pilaan senhetkisellä käyttäytymiselläni oman illan ja syyttelen itseäni siitä etten kykene toimimaan. Kroppa ei liiku, istun ja itken. Kaikilla muilla on hauskaa ja kivaa ja koen huonoa olo etten pysty nauttimaan mistään. Kuulostaa aina jälkeenpäin varsinkin tosi pieneltä ja mitättömältä mutta kynnys lähteä hauskaa pitämään kasvanut todella paljon näiden ns. kohtauksien yleistymisten myötä. Tilanne siis usein sellanen missä pitäisi olla kivaa ja usein onkin kunnes yhtäkkiä tarve olla yksin. Koen olevani täysin arvoton kasa paskaa jolla ei yhtäkään ystävää jne epärealistia "ääniä". Tosi selittämätöntä, saatetaan parin kaverin kanssa availla kaljoja ja jauhaa ja seuraavaks en voikaan liikkua tuntiin. Erityisesti siis tuttujen ja kavereiden seurassa, highlighted ettei kaverit ikinä saa oloani huonoksi/ole ikäviä/paina alas milläänlailla. Metrot, huvipuistot yms täysin ok. Baareissakin jos vaan oon itsekseni, porukassa en taas kykene. Mitään järkevää selitystä tai analyysia? Kohtaukset kestää 30min-2h ja usein kiva ilta päättyy baarin vessassa parkumiseen ja itseni vihaamiseen.