Haullasi “” ei löytynyt yhtään osumaa

Tarkista hakusi ja poista mahdollisia rajausehtoja

Blümen29.6.2018 15:09
1/4
Paino ja painonpudotus

Ajattelin kirjoittaa ajatuksia ylös ja jos löytyy joku joka voi samaistua tai antaa vinkkejä, niin voi osallistua keskusteluun.

Oon ollut aina hieman ”pyöreä” tai ainakin musta on aina siltä tuntunut. Painoa on nyt neljän vuoden aikana tullut n. 10 kg lisää. Painoindeksini on lievän ylipainon yläpäässä. Elämäntavoissani on parannettavaa ja sen tiedostan itsekin. Herkut maistu yläasteella, kun koulun vieressä oli kauppa. Kun pääsin koulusta, kävin ostamassa karkkia odottaessani bussia kotiin. Kotona vietin aikaa sohvalla koko loppu illan syöden herkkuja. Nukkumaan menin joskus 1 aikaan yöllä. Nykyäänkään en nuku tarpeeksi (n. 5-6h yössä). Liikunta ei ole useaan vuoteen oikein sisältynyt elämääni. Liikunnallista harrastusta mulla ei oo koskaan ollut. Ala-asteella vietin vielä paljon aikaa ulkona touhuillessa, mutta nyt en ole paljon nokkaani ulkona näyttänyt. Ruokavaliooni ei ole koskaan sisältynyt oikein mitään vihanneksia, juureksia tai hedelmiä. Kasviksista löytyy muutamia joista pidän, mutta suurinta osaa en saa millään alas. Oksennusrefleksi tulee samantien. Joistain hedelmistä tykkään, mutta olen aika monelle hedelmälle allerginen. Vettä en oikein muista juoda, pahimmillaan vain muutaman desin kuukaudessa. Ruokailuajat ovat epätasaiset esim. kouluruoan jälkeen saatan syödä seuraavan kerran iltapalan. Ruokavaliosta löytyy siis paljon parannettavaa.

Tiedostan itse siis, mitä on pielessä. Moneen kertaan olen yrittänyt asioita parantaa. Olen yrittänyt alkaa päivittäin liikkumaan ja juomaan vettä, ja noin kuukauden ajan olen siinä onnistunut. En hirveästi pidä siitä, miltä vartaloni näyttää. Vaatteet eivät näytä hyvältä päällä ja mulla on ulkonäköpaineita. Useaan vuoteen en ole kyennyt käymään rannalla. Kuumina kesäpäivinä olisi ihana käydä uimassa, mutta en halua rannalla näyttäytyä. Kavereitten kanssa olisi mukava esim. saunoa, mutta en edes kavereiden edessä halua näyttäytyä. Haluaisin asiaan muutosta, mutta en ole siihen pystynyt. Tiedän, että jokainen kroppa on tärkeä ja ei ole väliä, mitä muut ajattelevat. En kuitenkaan ole itse tyytyväinen tilanteeseeni ja haluankin alkaa tekemään enemmän oman terveyden eteen.

Jos on jotain vinkkejä syömiseen, liikkumiseen, nukkumiseen ja painonpudotukseen liittyen, niin niitä voi antaa. Omia kokemuksia voi kertoa myös.