Huihaihiisi21.5.2017 18:19
1/22
Naiset nyt tänne auttamaan!

Elikkäs, olen 22-vuotias nainen ja mieheni 24. Parisuhteemme kestänyt 5 vuotta ja se on erittäin hyvässä kunnossa mutta.. minun vaivanani haluttomuus. Ja täten vaikuttaa hiukan parisuhteeseen, mies todella ymmärtäväinen ja ei pakota mihinkään mutta näkeehän siitä että välillä hermostuttaa kun vaikka työpäivän jälkeen kaipaisi stressin poistoa. Rakastan miestäni todella paljon sekä rakastan hellyyttä ja läheisyyttä, haleja ja pusuttelua mutta kun pitäisi sänkyyn mennä alkaa ahdistamaan ihan älyttömästi. Välillä kokeillut antaa ihan vain toista miellyttääkseni mutta tällä tavoin seksi useimmiten päättynyt itkuuni. Harvoin (ehkä kerran parissa kuukaudessa) kun minulla todella on haluja niin sänkyyn päästessä ahdistus iskee ja menen ihan lukkoon.
 Ensi vuosina seksi oli mahtavaa ja sitä oli päivittäin jopa monta kertaa, aina omasta halustani. Nyt kahden viimeisen vuoden aikana seksi vähentynyt ja nyt sitä ei ole minun ahdistuksen takia kuin ehkä pari kertaa kuussa ja eihän ne kertaakaan pääty hyvin minun osaltani.
 Olen jo ennen parisuhdettani syönyt pilsuja ja koko parisuhteeni ajan joten ei kai nekään voi nyt yhtäkkiä alkaa viemään halujani. Liikun ja syön terveellisesti sekä käyn kevyessä työssä.
 Ja kuitenkin joku tulee marmattamaan esileikin tärkeydestä, ei, ongelma ei ole siinäkään, mieheni antaa aina minulle orgasmin ennen seksiä ja tyydyttää minua vaikkei seksiä harrastettaisikaan. Se ei minua ahdista, vaan itse seksi. Se ei varsinaisesti satu muttei se tunnu myöskään hyvältä. On myös kokeiltu kaikkea roolileikeistä lähtien. Lääkäreiltäkään ei mitään ole selvinnyt. En yhtään tiedä mitä tehdä enää. Miestäni ei tämä niinkään häiritse, enemmänkin minua, ketuttaa kun haluaisi haluta! Onko teillä jotain kotikonsteja joila saada haluja takaisin?
Auttakaa rakkaat demiläiset epätoivoista!