MinHund16.7.2017 8:59
1/20
Mummoni hamsteri Aulikki

Eli haluisin kertoo Aulikki-hamsterista, jos vaikka jollain ois samanlaisia kokemuksia jyrsijöiden kanssa. Muistan kuinka ensimmäisen kerran näin sen ja olin just saanut uuden kauko-ohjattavan auton ja keksin sit että Aulikki sais ajaa sillä. Noh, niinpä mä kiedoin sen narulla siihen autoon kiinni ja rupesin ajamaan. Aulikki tykkäsi me ajettiin rappusetkin alas. Sitten mä keksin että haluisin siitä autosta formulan, joten laitoin raketin kiinni siihen autoo ja sytytin sen. Aulikkihan oli vieläkin kyydissä ja siis kyllä Aulikki lensikin korkealle. Mutta Aulikki selvisi onneksi. Olin siis tuolloin aika pieni. Onko muilla vastaaviahetkiä lemmikeiden kanssa? Toinen juttu oli kun me käytiin kalastamassa, ja mun oli pakko saada ottaa Aulikki mukaan. Aulikki oli sellaisessa kopissa, mutta halusin nähdä miten se ui joten päästin sen pois. Samaan aikaan ku se ui siinä ihan rannassa heitin uistimen veteen. Sit huomaan että mullahan on kala (hauki) kiinni. Unohdin Aulikin tyystin ja kun olin saanut hauen rantaan asti se pääsi irti. Se ei kuitenkaan lähtenyt uimaan rannasta pois koska huomasi Aulikin. Ei valitettavasti mennyt kuin muutama sekunti niin Aulikki oli hauen suussa. Otin haavin ja sieppasin hauen kiinni mut kun rupesin kaivaa Aulikkia ulos kidasta se oli jo liian myöhästä. Siit oli jäljellä vaa muutama karvatupsu. Se oli sitten Aulikin tarinan loppu. Lepää rauhassa Aulikki. Menin tuosta niin tiloihin että mun täytyi lähteä ostaa uusi Hamsteri, se sai nimekseen Putte. Mutta Putte ei elänyt kauaa koska sille kävi samoin kuin Aulikille. Hauki vei. Sen jälkeen oon pysytelly kilpikonnissa ja katsellut kuinka ne lisääntyy. Heittäkääpä kommentteja onko teille käynyt samoin.