Viiltohaava21.7.2018 19:30
1/2
Miksi olen niin sairas, niin kipeä?

Kärsin siis bibolaarihäiriöstä (nopeasyklinen kaksisuuntainen mielialahäiriö)

Tautini altistaa minut äärimmäisille mielialavaihteluille. Saatan olla 3 päivää itsemurhan partaalla, niin masentunut, että kaivaisin silmäni päästäni että en näkisi enää valoa, koska se usein liitetään positiivisuuteen, ja 4-5 niin psykoottinen, etten nuku tuona aikana 2 tuntia pidempään, ja olen äärimmäisen impulsiivinen, näen KAIKEN mitä tapahtuu, ja mieleni käsittelee tietoa nopeammin kuin pystyn sitä ymmärtämään.

Sairauteni vuoksi minut potkittiin edellisestä koulustani, sillä en pysty enkä kykene toimimaan koulutukseen johdattavassa työympäristössä, ja minut luokiteltiin armeijan suhteen C-luokkaan, eli palveluskelvoton. Tällä hetkellä minulla on vakava mania, joka on jatkunut jo monta päivää, eikä loppua näy.

Olen myöskin hyvin absolutistisesta, hyvin menestyvästä perheestä, jonka muilla jäsenillä ei ole minkäänlaisia samanlaisia kokemuksia kuin mitä minulla on. Olen myöskin hyvin vahvasti alkoholisoitunut, ja minulla on viiltelyhistoriaa.

Josta päästäänkin seuraavaan aiheeseen. Koin aikasemmassa koulutuspaikassani vakavaa fyysistä sekä henkistä väkivaltaa, jopa niin vakavaa, että se oli laukaiseva tekijä nyt tämän neljän vuoden sairaushistoriani suhteen. Ne asiat, joita siellä koin, loivat niin täydellisen ympäristön täydelliseen henkiseen romahtamiseen, että aloin ensin käyttää ensimmäistä kertaa alaikäisenä alkoholia suurissa määrin, aloin polttamaan, sekä sairaistuin vakavaan itsetuhoisuuteen. Ja tällä hetkellä olen niin raivoissani, että tekisi mieleni napata joko partatetäni, balisongini, tai tolkuttoman suuri veitseni ja viiltää käteni auki, lyödä veitsi rintaani, ja skalpeerata jalkani alasti peilin edessä niin, että kylpyhuoneeni olisi täysin veren peitossa, ja peiliini piirtäisin omalla verelläni skrusifiksin, ja pahoittelisin heille harvoille, jotka ovat nähneet sen pienen, viattoman pojan, joka joskus olin, omaa heikkouttani, ja rakastamalleni naiselle kertoisin, miten häntä haluisin, ja pahoittelisin hänelle, että en pystynyt parempaan.

Olen pahoillani, jos olen ajatuksillani järkyttänyt sinua. Mutta voin vakuuttaa, että jos näkisit mieleeni, rauhallia, kalpeita kasvojani, surullisia silmiäni ja pahoittelevaa ilmettäni syvemmälle, tietäisit, mitä tarkoitetaan, kun joku puhuu TUSKASTA. Ja voin vakuuttaa, että jos pukisin päivittäiset ajatukseni sanoiksi, ja kertoisin nämä mielikuvani, toiveeni ja haaveeni täysjärkiselle henkilölle, hän varmistaisi, että minut lukittaisiin kylmäkosken pimeimpään selliin, eikä kuunaan päästettäisi pois. Mutta ehkä, EHKÄ, tuo viaton, pieni, elämäniloa täynnä oleva pieni poika, on edelleen tuolla jossain, elossa. Ja ehkä, jokin päivä, hän tarttuu vielä käteeni. Toivon sitä. Todella toivon sitä. Ja toivon, että se tapahtuu pian.