hikinenperse27.4.2017 14:04
1/9
Endometrioosiepäilyt ja lääkäri (romaanivarotus)

Hei te kaikki endosta kärsivät tai vähintään sitä itsellään epäilevät.

Olen 21 ja aloin epäillä endoa syksyllä, ja lokakuusta lähtien olen pitänyt kirjaa erinäisistä oireista. Lopetin elokuussa hormonaalisen ehkäisyn kokonaan vaikka olenkin parisuhteessa. (Taustana: sain 16-vuotiaana pillerit, joita käytin 3 vuotta, joiden lopetuksen jälkeen 9kk kuluttua siirryin h-kierukkaan). Korostan, etten odota kenenkään tekevän päätöksiä puolestani, haen lähinnä vertaistukea ja kokemuksia endon toteamisesta, siitäkin huolimatta että näitä juttuja onkin netti pullollaan.

"Ongelmani" on yksinkertainen: kynnykseni mennä lääkärin puheille on suuri. Kyse ei ole mistään lääkärikammosta tai siitä ettenkö kehtaisi jalkojani levitellä gynelle, vaan lähinnä siitä ettei minua oteta vakavasti, etenkin kun olen niin monista paikoista kuullut/lukenut, että tutkimusta saa aina vaatimalla vaatia. Toinen syy on se, että koen suurta ristiriitaa siitä ovatko oireeni aiheellisia vai ei, varsinkin jos vertaan oireitani niihin, jotka ovat endon takia kipeitä lähes päivittäin.

Oireet eivät haittaa elämääni, tai en ainakaan niin koe ja siksi ajattelen, ettei minulla ole "mitään syytä" mennä lääkäriin. Tässä listaa oireistani:

-Menkat kaataa sänkyyn vain päiväksi. Kipuja on luonnollisesti alavatsalla, kipu säteilee selkään ja reisiin. Joskus yksi 400mg buranaa auttaa 30-60 minuutissa, mutta viime aikoina lääkkeen tehoa on saanut odotella toista tuntia ja on pitänyt ottaa useampi burana. Loput 3-4 vuotopäivää olen ok.
-Menkkojen aikaan mulla on todella kovia suolisto- ja ulostuskipuja, joskus en pysty paskomaan ollenkaan, kun tuntuu että suoli räjähtää.
(-Teininä mulla oli todella runsaat menkat, jotka aiheuttivat anemiaa, mutta pillereiden ja h-kierukan jälkeen ne ovat nykyään suht normaalit - ainakin vielä toistaiseksi.)
-Mahd. ovulaatio on ilmoittanut itsestään yleensä pienillä jomotteluilla, mutta edellisillä kierrolla on ollut jo kunnon kipuja, esim. tärinäkipua naurahtaessa tai aivastaessa. Eilen (kp 14) alavatsaa koski niin kovasti, etten voinut seistä saati kävellä suorassa ja jos erehdyin istumaan, oli ylösnouseminen tuskaa. Kipu aiheutti myös pahan olon. Tämä oli kuitenkin hetkellistä.
-Suolistokipuja on myös ovisaikoihin.
-Olen tuntenut (huikeat) kaksi kertaa tämän kuuluisan hartiapistoksen.
-Satunnaisesti kipuja kylkikaaren alla.
-Yhdyntäkivut tai yhdynnänjälkeiset kivut (riippuu missä vaiheessa kiertoa ollaan).
-Lonkkakivut erityisesti oviksen tai menkkojen aikaan (en tiedä voiko yhdistää endoon vai onko kyse jostain muusta viasta).

Voi olla että unohdin jotain, mutta kysymys kuuluukin, millaisten ja minkä "tasoisten" oireiden kanssa olette menneet lääkärin puheille? Kävittekö julkisella vai menittekö suoraan yksityiselle? Vai onko kokemuksia molemmista? Itse menisin mieluummin yksityiselle, mutta toisaalta siinä tulee opiskelijana raha vastaan...

Tiedän, että hoidoksi annetaan yleensä e-pillerit, joita en enää mielelläni käyttäisi. Suurin asia mikä endossa itseäni tässä huolettaa on mahd. lapsettomuus ja sen takia olen koko ajan ns. kahden vaiheilla. Lisääntyminen ei kuitenkaan ole ajankohtaista tällä hetkellä, mutta 3-5 vuoden päästä voi jo ollakin.

Tää mun selitys on kieltämättä yksi sekamelska, mutta sainpahan ainakin ajatuksiani purettua. Jos jollekin tulee mieleen jotain muutakin kuin endo, niin saa heitellä.