Minulla on erittäin hyviä ystäviä harrastukseni kautta. Nimiä en paljasta, mutta kutsutaan nyt heitä vaikka Annaksi ja Bellaksi. Annan olen tuntenut jo pitkään. Tutustuimme ja meistä tuli kaverit. Bella tuli uutena harrastukseen ja aluksi tutustui minuun. Tietenkin innoissani tutustutin tämän myös Annaan. Me olemme olleet aika läheiset siitä asti, mutta asiat eivät ole hyvin enää. Usein porukalla olemme menneet kaikkialle (jos olemme menneet) ellei joku ei pääse. Ainakin ei mitään supersalaisia tapaamisia ollut. Ilmeisesti Anna ja Bella ovat nyt menneet Annan mökille, josta hän aina puhuu, koko päiväksi enkä tuolloin edes tiennyt sitä. Olemme aina puhuneet että haluammr yhdessä käydä siellä. Tosin tämän näin heidän ig storystä. Sen jälkeen he eivät muuta kuin puhuneet siitä. Ajattelin vain että "okei he kai vain päättivät mennä sinne yhdessä eivät syrjäytä minua" tyyppisesti. Sanoin sen jälkeen että olisi kiva joskus käydä siellä myös. Tämän jälkeen tosin huomasin myös että olen vähän ulkopuolinen keskusteluista ja vähän muistakin jutuista. Myös Annalla on koira jota me emme usein näe harrastuksessa. Mutta Bella kertoo minulle tauotta että "aina kun mä nään sen koiran nii mä teen sen kanssa tätä ja tätä..." Kuinka monta kertaa hän näkee sitten tätä koiraa?! Nyt taas huomasin toisen tapauksen kun he olivat Annan mökillä kutsumatta minua, vaikka varmasti tiesivät että pääsisin. Myös kysyin heiltä wapissa että pääsevätkö rippijuhliini, mutta eivät ole vieläkään vastanneet. Nähneet viestin ovat kyllä. Olenko vain kateellinen vai tuntuisiko tämäkin teistä pahalta?