honeyhattivatti8.1.2019 21:34
1/13
Kasvukipuja D-::

Otsikko ei nyt välttis oo paras, mutta en keksiny muutakaan.

Pääsin viimein opiskelee sitä mitä halusin eli sairaanhoitajaksi ja tässä on opinnot edennyt mukavasti. Mun olo ei aina oo se mukavin (henkisesti)

Harkkojen myötä oon huomannu itessäni heikkouksia enemmän ku vahvuuksia ja tämä masentaa. Musta ei taida olla mihinkään osastotöihin. Vaikka pidän muistiani hyvänä ni joka kerta hämmästyn kuinka toiset työntekijät muistaa niin hyvin ja yksityiskohtaisesti _kaiken_ pitäessään rapsaa. Mulla tätä kykyä ei selkeesti oo.
Lisäksi ahdistaa neste ja lääkehoidot. (Tiiän kuulostaa tosi typerältä) kaikki yksinkertaiset jutut menee, mut haastavammat jutut tuo ahdistuksen pintaan. Tuntuu etten ikinä voi oppia kaikkea ja sen takii työelämä pelottaa ihan hitosti.

Tän takii oon menettäny innostuksen vaativampia harkkapaikkoi kohtaan.. En uskalla. Pelottaa. En oo ikinä pitäny itteeni niinkään teknisesti hyvänä ja osa työpaikoista on todella teknisiä, jossa pitää hallita kaikenlaista ja en vaan nauti.
Kärjistettynä: mitä enemmän potilaassa on erilaisia piuhoja, sitä ahdistuneempi oon ja meen vaan "sekaisin" koska mun aivoja ei selkeesti oo luotu semmoseen.

Tähän mennessä yks harkkapaikka on ollu ylitse muiden.. Ja siellä ei oo mun persoonaakaan kuvailtu ns negatiivisesti, vaikka luulis et siellä siihen kiinnitettäis vielä enemmän huomiota kuin somaattisella puolella.( Ehkä mut nähtiin sit ihan eri valossa.)
Olin siis psykiatrisella osastolla harkassa ja mua kuvailtiin reippaaks ja et potentiaalia löytyy! Tuntu niin hyvältä. Ohjaajat kannusti myös hakee sinne kesätöihin. Mulla ei oo aikasempaa kokemusta psykiatrisesta, joten yllätyin todella. Olin kyl ihan innoissani koko harkasta ja aidosti kiinnostunu oppimaan mahd. paljon. Ihmismieli kiinnostaa.

Siellä mikään ei myöskään oo niin teknistä vaan työ tehdään enemmän just ajattelun kautta. Potilaille oli oikeasti aikaa ja lääkehoidot jne eivät tuntuneet niin haastavilta. Vaikka omat haasteensa niissäkin. Nautin olostani siellä vaikka välillä olis kaivannut lisää hulinaa, kun siihen jatkuvaan suorittamiseen on tottunut monen muun paikan kautta...

Lisään vielä, että oon persoonaltani pohtiva, osa ehkä kuvailee "haaveilijaksi". Oon myös rauhallinen, joten en usko et musta olis mihinkää akuuttihoitotyöhön. Vielä on harkkoja käymättä, että ehkä sitä oppii itsestä vielä jotain uuttakin..

Mietin vaan, että oiskohan mun vahvuudet sitten psykiatrisena sairaanhoitajana. Muistankin paljon paremmin psyykkiset asiat, koska ehkä ne alitajuisestikkin kiinnostaa.

Käyn kovaa kamppailua itseni kanssa, et kuka mä oon. Ajoittain oon tosi romuna tän asian vuoksi..Onko kenellekään muulla vastaavia tuntemuksia ? D: