Autan muita, joilla on mieli maassa, itsetunto-ongelmia tai muuta sellaista, kerron heille positiivisia asioita, kuuntelen, tuen jne, mutta minua ei auteta tai tueta koskaan.
Koulussa syrjitään, eikä minulla ole lähes yhtään ystävää, mutta ketään ei kiinnosta pätkääkään.
Kukaan ei usko että mua syrjitään koska "kyllähän ne sun ig kuviinki kommentoi" ja "kyllähän sä niille koko ajan jutteletki".
Muttaku niitä ei kiinnosta olla mun kaa, ängen niiden seuraan etten tuntis niin suurta yksinäisyyttä. Ketään ei kiinnosta että oon ihan murtunu kun mulle maailman tärkein heppa myytiin enkä nää sitä ikinä, koska "se on vaan yks poni, niitä kyllö tulee ja menee." Mutta koskaan ei tuu olemaan sellasta ponia kuin se.
Kaikkia kiinnostaa vaan se kuinka ällöttävä ja ruma olen. Vaikka yrittäisin mitä, meikata, pukeutua massan mukaan, olla kuin muut, niin jokin mussa vaan risoo niitä. Jostain syystä oon nolo ja outo eikä mun seura kelpaa. Paitsi sillon jos se paras kaveri ei pääse kouluun.
Voisimpa muuttaa muualle ja aloittaa elämän kokonaan alusta