Kun olin 7-vuotias nii mun äiti raahas mut läheiselle tallille. Me oltii äidin kans etitty mulle jo joku 2 vuotta kunnon harrastusta, ja tää ny sattu oleen lähes viimenen vaihtoehto mitä äidin mieleen juolahti.
Se varas ratsastustunnin ja kun mä kuulin siitä, sain sellasen raivarin ettei oltu toista vähää aikaa nähty. Mä vihasin hevosia koko sydämmestäni. Ehkä suurin syy miks suutuin siitä oli ehkä se, et pelkäsin hevosia kuollakseni ja niillä ratsastaminen oli mun silmään näyttäny aina vaan eläinrääkkäykseltä. Mun äitihän on aina rakastanu hevosii ja ollu jossai hevoskouluissa yms, nii se ei ollu moksiskaa tosta, vaa jääräpäisesti raahas mut sinne tallille.

Mä olin ollu hevosen seläs ennen tätä tasan 12-kertaa, ku 4-vuotiaana äiti oli ekan kerran varannu mulle tunteja (eri paiksta tosin)

No, kun astuin tän tallin pihaan nii astelin tallim sisälle ja sieltä si käveli ilone vamhempi nainen joka kerto kellä meen ja autto ponin varustamisessa. Tunti meni iha ok ja ku piti lähtee tallilta nii aloin itkee kuinka en halua sieltä lähteä. (se oki sellane kiva shettis talli, jossa oli juitenki pati kolme hevostaki)

Näin kulu ekat 2 vuotta. Kehityin, olin parilla leirillä (toinen issikka tallilla) ja mää ja äiti päätettii et hei, mun kannattais vaihtaa tallii tietyistä syistä. Vaihoin kauemmaks, mutta paljo laadukkaampaa ja kalliimpaan talliin. Siel kehityin, kisasin, vietin kokonaisii päivii tallihommis, ratsastin joskus monii tuntei viikos, sain paljo kavereita, olin tallin tapahtumissa mukana yms. Täs välis olin omistanu yheltä kolmannelta tallikta vuokrahepan ja ollu 7:llä uudella heppaleirillä, joista 6 aiemmin mainitussa issikkatallilla, ja käyny joskus jollai 2h maastovaelluksella joka oli mulle jostai syystä älyttömän iso juttu. Tähän kaikkeen oli menny joku 2-3 vuotta.

Sitte päätin vaihtaa tälle issikkatallille, ja kävin viel yhel heppaleirillä siel (oli tapahtunu muutaki, esim alueuutisiin haastattelu ku olin yhen kokonaisen päivän kaverin kaa siel tallil, laukattiin es täysii pellol, paistettiin makkaraa, hoidettiin hevosii yms) , kunnes tuli vuos 2019, ja päätin pitää ekaa kertaa elämässäni tauon hevosista. Kävimmä joskus jollai irtotunneil/maastossa. Aikaa meni 3/4 vuodesta ja aloin taas käymää siel tallil. Nyt alkaa vaa turhauttaa ku se tauko johtu mun henkilökohtasista syistä, ja äiti sem tauon aikana heitti kaikki suuret odotukset musta pois. Sen tavote oli et saisin tähä mennes oman hevosen, muutta innostus laski just tän tauon takii, enkä oo vielkää pystyny käännyttää sen mielipidettä :((

Tää alku ny ei sinänsä ollu kauhee tärkee, sait vaa idean mitä mun '' hevoselämäs'' on tapahtunu xd. Mutta se miks alotin tän kesun tulee tässä:

Kun olin vuoden harrastanu ratsastusta nii sain äidin kans suostuteltuu tähän mukaam mun kaverin, ja alotti kans samalla tunnilla, samassa paikassa. Meil tuli samantien järkyttävää kilpailuu ja vertailua, silti säilyttii ystävinä. Tää tuki meijän peräs sitte sille toiselle ratsastus koululle ja sinne se asettu. En pystyny yhtään nauttiin siel tallil käymisestä, koska se haukku mut pystyy jo siitä, jos satulahuopa oli pikkasen rypyssä, tai ratsastus asento oli huono. Ymmärrän kyl jälkimmäisen, mut olin vasta aika alottelija et sinänsä aika turhaa valittista. Tän takii en pystyny nauttiin siel käymisestä. Ku onnistuin jossain, joku oli moittassa. Tän takii haluun sanoo, et jos te saatte käsiinne jotain, mistä ette voi ku umeoida, älkää antako muitten viedä sitä onnee teiltä, ellei sit oo kyse jo leuhkimisesta ja loppujen lopuks teijän ja muiden vahingoittamisesta.

No joo, en nauttinu noista elämäni parhaist ajoista melkee yhtää, ja ku äiti päätti (parin aika pahan tippumisen jälkee) et hei, mähä vaihdan issikkapuolelle, olin äärettömän pettyny. Emmä sitä näyttäny, koska tajusin äidin olevan vaa huolissaa. Mutta silti ain ku aattelinki et joudun jonnekki, missä ei hyputä esteitä ja vaan kölkytellään maastossa nii sai tipan linssiin. Ja voin sanoo, et vasta pari viikkoo sitte tajusin et hei, ei tää ookkaa nii hirveetä mitä mä oon aatellu ny tän 2-vuoden aikana tääl ollessa.

Ja sitte en tiiä miks tän kerron, mut tää asia sai mut alottaa kirjottaa tätä. Eli oon lukenu kaikki '' sinttu''-kirjat ja '' klara ja hevoset''-kirjat, sekä hevoshulluu ja villivarsaa kans siitä 7-vuotiaasta lähtie. On muitaki heppakirjoi tullu luettuu ihan älyttömästi, mut noi on ne mikkä on vaikuttanu muhun syviten.

Mä oon aina kadehtinu viimeseen saakka tätä ajatusta:
Mä meen pienelle siltakylän tallille, jossa aina sattuu ja tapahtuu. Siel saa olla mielin määrin, olla vaa. Kaikki tuntee toisensa ja loppujen lopuks hyvä ilmapiiri. Siel saa osallistuu kaikkiin tallihommiin ja siel on kunnon kaveriporukka aina tukena. Siel on tosi tunneallista eikä koskaan tylsää. Sinne pääsee ite pyörällä, ja ain muutenki tervetullu.


Toi on se, minkä fiiliksen oon ain pyrkiny luomaan itelleni ku oon lähteny tallille. Kertaakaan toi unelma ajattelu ei oo käyny toteen. Nykyään perus:
Moikaan tuntilaisii, varustan hepan, meen muiden mukana tunnille. Tunnin päätteeks laskeudun hikisenä alas ja kesäsin/syksysin/keväisin otan krsäihottumattomat hepat ulkona varusteista pois, päästän sen piehtaroimaan kentälle jonka jälkee harjaan yms samal ku syöttelen sitä. Sitte vien sen tallii, putsaamän varusteita, heitän ne paikoillee ja lähen kotiin. Ja taas sama viikon kuluttua.

Ei täs ollu ideaa. Haluun vaa ekaa kertaa elämässäni purkaa tätä. En usko et kukaan jakso tänne asti lukee, mut jos kuitenki sen teit nii kerro jotai, ihan mitä vaan kokuksii hevosiin liityen, leireihin, unelmiin yms :)