kaikki oireet alkoivat ~tammikuun lopulla. huimasi, oksetti, jouduin istumaan välillä maahan jotta en kaatuisi. en pystynyt istumaan autossa ilman järkyttävää pahaa oloa. oireet loppuivat pariksi viikoksi tässä välillä, ja nyt ne ovat taas täällä. eivät niin vahvoina, ja vähän erilaisena, mutta kuitenkin. pääosin oireitani ovat siis: huimaaminen makuuasennossa, lievä paineen tunne otsalla, jatkuva (ruumiillinen) väsymys sekä sellainen outo tunne, aivan kuin eläisin jotenkin "sumussa", tuntuu että aivoni eivät reagoi kunnolla mihinkään. myös silmät väsyy tosi helposti, ja tuntuu jotenkin vähän sumeilta (näen siis ihan hyvin, toisen silmän näkö on aina ollut huonompi).
lääkärissä on käyty, mutta ei suostunut tutkimaan koska näin nuorella (kohta 17-vuotias) ei voi olla mitään. hänen mukaansa johtuu menkoista ja huonoista rauta-arvoista (verikokeet otettu, kaikki arvot hyviä). nyt päässäni pyörii pelko siitä, että aivoissani olisi jonkintyyppinen kasvain tms. koska vuonna 2015 tai 2016 minulla epäiltiin aivokasvainta ja kävin magneettikuvassa (silloin ei löytynyt mitään). lääkärit ei kuitenkaan tee lähetettä/edes kuuntele oireitani. kävin siis yksityisellä, terveyskeskukseen en edes pääse kun siellä on kusipäisiä työntekijöitä.
mitäs tässä pitäisi tehdä D: pelottaa helvetisti nämä oireet.